Ruger Hauer - Pyhimys, Huge L, Paperi T ja Tommishock löivät hynttyyt yhteen
19.11.2010

Käsiaseen ja hollantilaisen seksisymbolin mukaan nimetty Ruger Hauer on Paperi T:n, Tommishockin ja Pyhimyksen muodotama rap-yhtye. 24. marraskuuta julkaistavan Se syvenee syksyllä -albumin kaikki taustat on tuottanut Huge L.
Ajatus tyyliltään kolmen hyvin erilaisen MC:n ja yhden tuottajan yhteislevystä syntyi miltei puolivahingossa vuoden 2008 keväällä. Tommi ja Huge olivat olleet jo vahvasti mukana Pyhimyksen Tulva - levyn jälkituotannossa ja keskustelua yhteisestä materiaalistakin oli käyty. Paprun lähdettyä mukaan puheet konkretisoituivat ja jo ensimmäisissä studiosessioissa albumi sai vankan perustan. Nauhoitukset jatkuivat verkkaisesti, projektin haluttiin toimivan vastapainona artistien normaalisti hektisille työtahdeille, joista etenkin Pyhimys ja Huge L ovat tunnettuja.
Pyhimys tiedetään soolotuotantonsa lisäksi hittibändi Teflon Brothersista ja urastaan ahkerana tuottajana. Räppärinä häntä pidetään yhtenä genrensä oivaltavimmista kirjoittajista.
Tommishock on nauttinut ”ikuisen tulokkaan” mainetta jo 2000-luvun alusta alkaen. Ensimmäinen virallinen albumi Perfect Strangers julkaistiin yhdessä tuottaja Kimarrin kanssa vasta vuonna 2007. Ammatiltaan Tommi on äänimies ja hänen kädenjälkeään on kuultu kymmenillä levyillä ja keikoilla myös hiphopin ulkopuolella. Myös Se syvenee syksyllä on Tommishockin nauhoittama ja miksaama.Paperi T on MC:eistä tuntemattomin. Pienen, mutta pelottavan intohimoisen fanijoukon omaavaa räppäriä kuullaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisen albumin verran.
Tuotannosta huolehtiva Huge L on ehkä suomihiphopin ahkerin mies. Järisyttävät noin 30 soololevyä julkaissut räppäri/tuottaja vastaa albumin kaikista biiteistä. Soundi on monipuolista, paukkuvaa ja melodiakeskeistä.
- 1.
-
Luulin että se/hän on Rutger eikä Ruger.
- 2.
-
Itse miehen nimi on Rutger Hauer mutta tämän kolmikon taas Ruger Hauer :)





Kommentit
Keskustelut
Facebook