Ruotsalainen Dark Tranquility mini-kiertueelle Suomeen
14.2.2008
Ruotsalainen melodista death metalia soittava Dark Tranquillity saapuu huhtikuussa neljälle keikalle Suomeen. Yhtyeen minikiertueen pysähdyspaikat ovat 18.4. Mikkelin Vaakuna, 20.4. Helsingin Tavastia, 21.4. Turun Klubi ja 22.4. Jyväskylän Lutakko.
Vuonna 1989 perustettu Dark Tranquillity on In Flamesin ohella tärkeimpiä Göteborg-soundin pioneereja. Yhtyeen synkissä kappaleissa kekseliäät sovitusratkaisut ja ajatuksia herättävät sanoitukset yhdistyvät innovatiivisella tavalla. Kahdeksannen studioalbuminsa Fiction huhtikuussa 2007 julkaissut Dark Tranquillity nähtiin Suomessa edellisen kerran viime kesänä. Parhaillaan Iso-Britanniaa kiertävä kokoonpano on kerännyt mainetta Pohjoismaiden ohella myös muualla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa.
- 1.
-
No joo, tämähän on oikeastaan ihan hauska uutinen. Bändihän nähdäkseni tekee keikkaa heti välittömästi Suomen valloitusreissun jälkeen myös Venäjällä, jossa se ei ole aikaisemmin käynyt.





Kommentit
Keskustelut
Facebook