Rush vihdoin Suomeen
27.3.2007
Anssi
Progerockin elävä legenda eli kanadalainen Rush on tulossa Suomeen ensimmäistä kertaa yli 30 vuotta kestäneen uransa aikana. Konserttipäivä on 29. lokakuuta ja paikka Hartwall Areena Helsingissä. Uusi Rush-albumi julkaistaan ennen maailmankiertueen alkua eli toukokuussa.
Kauan odotettu Rush-konsertti toteutuu vihdoin Suomessa, sillä tulevan maailmankiertueensa viimeiseksi keikkapaikaksi on yhtye on varmistanut Helsingin. Ennen Hartwall Areenan esiintymistä yhtye kiertää kesäkuusta alkaen Yhdysvalloissa ja siirtyy syksyn tullen Eurooppaan.
Geddy Leen, Alex Lifesonin sekä Neil Peartin muodostama Rush tunnetaan tinkimättömästä, progressiivisesta rock-linjastaan ja omaleimaisen yhtyeen albumeita on myyty maailmalla jo yli 40 miljoonaa kappaletta. Ensimmäisen albumin yhtye julkaisi jo vuotta 1974 ja seuraava levy, Snakes & Arrows, julkaistaan toukokuussa. Uudella albumilla Rushia voi kuunnella myös 5.1-soundein, sillä albumista julkaistaan myös spesiaaliversio, jolla on musiikin lisäksi myös 43-minuuttinen dokumentti sekä muuta bonusmateriaalia.
Rushin konsertin liput tulevat myyntiin myöhemmin keväällä.
www.rush.com
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook