Scissor Sisters valmistelee yhä Ta-Dah –levyään
6.6.2006
Anssi
Suomessakin mainiosti menestynyt Scissor Sistersin debyyttilevy saa jatkoa syyskuun lopulla, kun Ta-Dah –albumi tulee myyntiin. Sitä edeltää single I Don’t Feel Like Dancin’, joka on tehty yhteistyössä Elton Johnin kanssa. Elton John ei jää levyn ainoaksi nimekkääksi vieraaksi, vaan mukana musiikinteossa on ollut myös Roxy Musicin Bryan Ferry.
Scissor Sisters on parin vuoden ajan kiertänyt maailmaa tehokkaasti nauttien suosiostaan eikä ole malttanut keskeyttää kiertämistään kokonaan edes uuden levyn nauhoitusten ajaksi ja tahkoaa ympäriinsä tämänkin kesän. Bändin voi nähdä kesällä muun muassa Japanissa, Englannissa, Hollannissa, Espanjassa ja Puolassa. Tästä syystä alkuperäinen tavoite saada uusi albumi tällä viikolla kauppoihin on venynyt jo kuukausia.
Levylle on päätymässä mielenkiintoisia biisejä ainakin nimiensä perusteella, sillä mukaan ovat mahtumassa She’s My Man, Hairbaby sekä Paul McCartney.
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook