Plaza

Dome

Smak loikkasi Warnerille

9.8.2006
Anssi

albumit, Warner, levy-yhtiö, elohopea, radiokanavat, päiväkirjat, Imatra, Helsinki

smakSyyskuussa toisen albuminsa julkaiseva poikabändi Smak on vaihtanut levy-yhtiötä ja tehnyt uuden sopimuksen Warner Music Finlandin kanssa. Vuonna 2004 julkaistua Sic Transit -debyyttialbumia on myyty yli 10 000 kappaletta.


Erityisesti YleX-radiokanavan suosikkipojiksi parissa vuodessa noussut Smak on, poikien nuoresta iästä huolimatta, ehtinyt jo lähes viiden vuoden ikään. Jo ensimmäisillä Myrsky- ja Hallanvaara-sinkuillaan menestystä saavuttanut bändi on nauhoittanut kesän aikana toista kokopitkää albumiaan. Nauhoitukset ovat juuri päättyneet ja uuden albumin julkaisupäiväksi on ilmoitettu 23. syyskuuta.

Uuden albumin julkaisua on pohjustettu kesällä YleXille tehdyllä Antaa palaa vaan –biisillä sekä uudella Elohopeaa-singlellä. Bändi lupaa toisen albuminsa musiikillisen linjan olevan entistä rankempi ja tuota rankkuutta voi käydä tarkastamassa Smakin keikoilla. Seuraavat keikat pojat soittavat Haminassa (10.8.), Imatralla (13.8.) ja Helsingissä (13.9.).

Tulevan albumin julkaisijaksi on varmistunut Warner Music Finland eli yhteistyö Teja Kotilaisen sekä Break A Leg Entertainmentin kanssa jäi yhteen albumiin. Kakkoslevyn teosta kertovaa päiväkirjaa voitte käydä lukemassa täällä.

www.smakband.com

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös