Snoop Dogg vieraineen sinisellä matolla
17.6.2006
Anssi
Pharrell Williams, Timbaland, Janet Jackson, Stevie Wonder, Warren G, R. Kelly ja Jermaine Dupri ovat vain pieni osa Snoop Doggin uuden albumin vierailijoista. Albumi on loppusilausta vailla ja julkaistaan vielä tänä vuonna. Tulossa on myös animaatio-action-elokuva “A Woman’s Touch”.
Rap-mies Snoop Dogg viimeistelee uutta Blue Carpet Treatment albumiaan ja yhdeksän kuukautta työstetty albumi valmistuu kesän aikana. Levynteossa on ollut mukana valtava määrä Snoopin nimekkäitä ystäviä Timbalandista Stevie Wonderiin ja Janet Jacksonista James Ingramiin. Miehellä on materiaalia valmiina niin paljon, että sen mahduttaminen yhdelle albumille alkaa olla jo ongelma.
Snoop on ollut työteliäs myös muualla musiikkimaailmassa, sillä hän vierailee uudella Pussycat Dolls –sinkulla Buttons sekä saanut Kuruptin ja Dazin kanssa tehtyä uuden Tha Dogg Pound –levyn Cali Iz Active, jonka ilmestymispäivä on 27. kesäkuuta. Kesän Tha Dogg Pound kiertää USA:ssa Ice Cuben lämmittelijänä.
Suulaana ja uutterana miehenä tunnettu Snoop Dogg on ollut mukana myös uudessa animaatioelokuvassa “A Woman’s Touch”. ”Minusta tuntuu, että naiset haluavat minulta jotain, joten aion antaa heille jotain. Annan heille mitä he todella haluavat ja tarvitsevat” Snoop Dogg toteaa tyhjentävästi tulevasta elokuvasta.
www.snoopdogg.com
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook