Sturm und Drang valloittaa Japanin
17.10.2007
Sturm und Drangin debyyttialbumi Learning To Rock julkaistaan Japanissa 21. päivä marraskuuta. Nousevan auringon maassa albumin julkaisee Japanin Sony-BMG. Toukokuussa Suomen julkaisunsa saanut Learning To Rock on aiemmin julkaistu HMC – Helsinki Music Companyn toimesta Pohjoismaissa ja GUN Recordsin julkaisemana Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa.
Vaasan teini-heavy-ihme lähtee tulevana sunnuntaina kolme viikkoa kestävälle Euroopan kiertueelle yhdessä Apocalyptican kanssa. Bändi kiertää sellohevareiden matkassa 20 kaupungissa Saksassa, Puolassa, Tshekissä, Unkarissa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa 21.10. – 11.11. välisenä aikana. Yläaste- ja lukioikäisten poikien opinnoista huolissaan olevien ei tarvitse surra: matkaan lähtee yksityisopettaja, ja reissuun pakataan soitinten lisäksi myös koulukirjat!
Yhtyeen vastailmestynyt radiosingle Indian on parhaillaan mm. YleX:n, Radio X3M:n, Radio Novan ja SBS Cityradioiden soittolistoilla. Bändi kävi viime kuussa Liettuassa kuvaamassa kappaleeseen sen tarinaa hienosti tukevan videon, joka näkyy niin Voice TV:n kuin MTV Finlandin rotaatiossa. Videosta vastaa samainen Century Filmsin tiimi, joka teki alkuvuodesta suurta huomiota saaneen Rising Son -videon.
- 1.
-
Noi sturmikset kyllä vallottaa ton japanin alta aika yksikön!!!!
- 2.
-
toivottavasti Vaasan kadut riittää pikkupojille !
- 3.
-
HYVÄ STURMIKSET! :D
- 4.
-
Pah, valloitakaa jenkit jos pystytte. Japani on valloitettu ja liian monta kertaa.
- 5.
-
Hienoo Sturmikset!! :D <33 Aivan mahtava uutine! Näin se menee.. xD
- 6.
-
No joo määkin uskon siihen että te valottatte sen Japanin xD<3<3<3<3





Kommentit
Keskustelut
Facebook