Suomeen saapuva 50 Cent voitti oikeustaistelun
30.10.2006
Anssi
Oikeus on todennut In Da Clubin sanoitukset 50 Centin tuotoksiksi eli 2 Live Crew –mies Luther Campbell on jätetty nuolemaan näppejään haastettuaan oikeustaistoon Suomeenkin piakkoin saapuvan staran.
Luther Campbell oli täysin vakuuttunut, että 50 Cent nappasi In Da Clubin riimejä hänen kappaleestaan It’s Your Birthday. 50 Cent haastettiin oikeuteen tammikuussa ja lähes 10 kuukautta kestänyt taistelu päättyi 50 Centin voittoon. Tuomari Paul Huck totesi, että In Da Clubiin oletetusti napatut sanat ovat yleisiä eikä niitä voida pitää erityisesti juuri Campbellin sanoituksina.
Luther Campbell julkaisi oman It’s Your Birthday –viisunsa sooloalbumillaan vuonna 1994. 50 Centin In Da Club julkaistiin puolestaan vuonna 2002.
Suomessa perjantaina 3. ja lauantaina 4. marraskuuta esiintyvä 50 Cent on julkaisemassa myös uutta musiikkia. Viimeisin raita on You Don’t Know –biisi, joka on Eminemin, 50 Centin, Lloyd Banksin sekä Cashisin yhteistuotos. Näytteitä biisistä voitte kuunnella 50 Centin nettisivuilla. Biisi julkaistaan tulevalla Eminem Presents the Re-Up –albumilla joulukuun alussa.
Tuleville 50 Centin keikoille voitte tiedustella lippuja Menolipusta tai Lippupalvelusta. Vaikka keikkoja on vahvasti mainostettu Euroopan ainoina esiintymisinä, niin 50 Centin voi nähdä livenä G-Unitin kanssa myös Ruotsissa (Tukholma, Hovet) 7. marraskuuta ja päivää myöhemmin Saksassa (Chemnitz).
www.50cent.com
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook