Dome

Taiteiden yö keräsi yli 100 000 ihmistä Helsingin keskustaan

23.8.2009

Helsingin juhlaviikkojen suurin kaupunkitapahtuma Taiteiden yö sai ennätyksellisen ihmismäärän liikkeelle perjantai-illan ja yön aikana. Helsingin keskustassa liikkui yhtäaikaisesti yli 100 000 ihmistä. Myös esikaupunkien ja lähiöiden tapahtumat keräsivät suuren määrän innostuneita ihmisiä.

Yksittäisistä tapahtumista suurin, merellinen kulkue Perle keräsi iltayhdeksän ja -kymmenen välillä sankat ihmisjoukot Esplanadillle ja Senaatintorille. Torille kerääntyi poliisin arvion mukaan noin 40 000 katsojaa. Jättimäisten heliumpallojen matka tehtiin väentäyteisissä mutta sopuisissa merkeissä.

- Taiteiden yö keräsi kaikkien aikojen suurimman yleisön ja valtava meriseikkailu lumosi yleisönsä. Senaatintorin ympäristössä koettiin paikoittain tungosta ja ihmisten liikehdintä muodosti ruuhkahuipun parinkymmenen minuutin ajaksi. Samaan aikaan torin itäpäädyssä oli jopa väljää, kertoo Juhlaviikkojen tuotantopäällikkö Kaarina Gould.

Taiteiden yönä järjestetiin yli 200 tapahtumaa Helsingin keskustassa ja esikaupunkialueilla. Kasarmintorille noussut yhteisöllinen pahvikaupunki keräsi rakentajikseen paljon lapsiperheitä. Myös Uimastadionilla koettu Wet Sounds sai suuren suosion. Eduskuntatalon portailla pussailtiin ahkerasti ja Finlandiapuistossa citykanit saivat kyytiä taiteen voimin.

Tapahtuma sujui järjestäjien ja viranomaisten arvioiden mukaan jopa viime vuosia rauhallisemmin. Poliisin mukaan 21. Taiteiden yö ei työllistänyt poliisia normaalia tapahtumaviikonloppua enempää.

Taiteiden yö järjestettiin jo kolmantena vuonna peräkkäin perjantaina, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua ohjelmatarjontaan pikkutunneille asti. Tapahtumien joukkoon mahtui mm. musiikkia, elokuvaa, nykytaidetta, kirjallisuutta ja yhteisöllisiä installaatioita ja performansseja.

Tagit: poliisi, Helsinki, juhlaviikot, nykytaide, Eduskuntatalo, taide, installaatiot, performanssi, elokuva, viranomaiset

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös