Tältä näyttää Apulannan uuden Kaikki kolmesta pahasta -albumin kansikuva ja biisilista
8.2.2012

Apulanta julkaisee 11. studioalbuminsa maaliskuun 14.päivä Levyn nimi on Kaikki kolmesta pahasta. Levyltä löytyy muun muassa PMMP:n Mira Luodin ja Toni Wirtasen herkkä duetto.
Kaikki kolmesta pahasta –albumia on työstetty viime vuoden ajan Hollolan Petrax -studiolla. Tuottajana on toiminut bändin pitkäaikainen ystävä ja työtoveri Jyrki Tuovinen/ Fried Music.
Toni Wirtanen kuvailee levyntekoa seuraavasti:
”On erittäin vaikeaa tehdä mitään uutta yhdennellätoista levyllään. Itse asiassa, voidaan perustellusti kysyä, pitäisikö semmoisia tehdä ollenkaan. Tuommoisia asioita mietittiin pitkään, kun tätä lähdettiin tekemään. Pitkän tauon jälkeen tuntui kuitenkin todella hyvältä soitella yhdessä, ja siitä se into sitten taas syttyi. Ensimmäisten sessioiden jälkeen tehtiin pari rundia, ja siinä kristallisoitui tämän levyn johtoajatus: Tehdään nyt kerrankin vaan semmoisia biisejä, mitä on oikeasti kiva soittaa keikoilla. Siis hyviä biisejä. Niitä sitten tehtiin, ja tämmöinen tuli.”

Maaliskuussa ilmestyvä albumi julkaistaan digipak- ja digiversiona. Luvassa on myös paljon toivottu vinyyliversio. Biisilista on seuraava:
1. Zombeja!
2. Aggressio
3. Kahdesta pahasta molemmat
4. Yksinkertainen
5. Toinen henki
6. Ihme
7. Paaso
8. Pihtiote
9. Nimet ja päivämäärät
10. Paju (Miran kanssa)
11. Yhdestoista marssi





Kommentit
Keskustelut
Facebook