Plaza

Dome

The 69 Eyes myi kultaa, perui keikkoja ja kaappasi bussin

19.4.2007
Tatu

Helsinki, Tavastia, bussit, USA, Turku, Eurooppa, Jyväskylä, Oulu

The 69 Eyesin kahdeksas studioalbumi ”Angels” on myynyt kultaa eli yhteensä 15 000 kpl. Juuri USA:sta ja Euroopasta kiertueeltaan palanneen yhtyeen piti aloittaa keikkailu Suomessa tällä viikolla, mutta ainakin loppuviikon keikat on jouduttu perumaan.

The 69 Eyesin oli tarkoitus esiintyä loppuviikon aikana Turussa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Oulussa, mutta laulaja Jyrki 69:n siitepölyastma on estänyt esiintymiset. Keikat järjestetäänkin myöhemmin toistaiseksi hämärän peitossa olevana ajankohtana. Ensi viikolla The 69:n olisi määrä esiintyä Suomessa seuraavasti:

26.04. Tavastia, Helsinki
27.04. Tavastia, Helsinki
28.04. Pakkahuone, Tampere

Vaan ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Pettyneitä faneja lohduttanee bändinsä uusi aluevaltaus, sillä HKL:n bussilinja nro 69:lla kulkeva ajopeli on puettu The 69 Eyesin ”keikkabussiksi”. Sen tunnelman voi käydä kokemassa hyppäämällä bussin kyytiin Helsingin keskustan ja Malmin välisellä matkalla. Bussimatka on hinnoiteltu HKL:n taksojen mukaan.

Tatu Junni

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös