Plaza

Dome

The Blow Kuudennelle Linjalle

1.10.2007

Eurooppa, televisio, levymerkit, albumit, Final Fantasy, Yhdysvallat, New York

Khaela Maricich tuo marraskuussa vuosituhannen alussa New Yorkissa perustamansa THE BLOW -yhtyeen ensimmäistä kertaa Suomeen. Esiintyminen Kuudennella Linjalla on osa The Blow:n Euroopan kiertuetta.

Maricich julkaisi The Blow -nimellä muutaman levyn vuosien 2001 ja 2003 välillä. Vuonna 2004 Maricichin kumppaniksi liittyi YACHT -yhtyeestä tuttu konevelho Jona Bechtolt. Duo-kokoonpanolla Maricich ja Bechtolt tekivät yhtyeen kaksi viimeisintä albumia, joista viimeisimpänä ”Paper Television” ilmestyi vuonna 2006 Yhdysvalloissa legendaarisen K-yhtiön ja Euroopassa Tomlab-levymerkin (mm. Final Fantasy) kautta.

Takaisin ylös