Plaza

Dome

The Crash lopettaa toimintansa - viimeinen keikka Ruisrockissa

2.4.2009

Provinssirock, radiokanavat, Ruisrock, musiikki, joulukuuset, Yhdysvallat, Mikkeli, Turku, Helsinki

the crashOmaperäisestä popista tunnettu The Crash lopettaa ja kiertää viimeisen kerran Suomea jäähyväiskiertueellaan keväällä ja kesällä. Kansainväliseksi kulttibändiksi nousseen The Crashin lopettamispäätökseen on vaikuttanut erityisesti bändin keulahahmon Teemu Brunilan keskittyminen musiikin tekemiseen muille artisteille.

Lisäksi muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet bändin jatkamisesta liian vaikeaa.

”Tämä on verrattavissa joulukuusen ulos viemiseen: se on haikeaa, mutta välttämätöntä. Hetki tuntuu nyt oikealta ja arvokkaalta, koska kaikki neulaset eivät ole varisseet ja latva vihertää vielä toiveikkaana”, Brunila kertoo. ”Olemme kiitollisia näistä hienoista vuosista ja huikeista kokemuksista. Syvin kumarrus kuuluu faneille, jotka ovat vuodesta toiseen tukeneet meitä. Onneksi meidän fanit ovat viisaita, kauniita ja kaukokatseisia, joten he varmasti ymmärtävät, että joskus täytyy päästää irti yhdestä unelmasta, jotta voisi tarttua toiseen.”

Kiitoksena ja kumarruksena yhtyeen faneille The Crash aloittaa jäähyväiskiertueensa tiistaina 12. toukokuuta Mikkelistä esiintyen samalla viikolla klubikeikoilla Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi bändi nähdään lavalla Provinssirockissa ja juhannuksen Himos Festivalilla ennen vihoviimeistä The Crash -keikkaa Ruisrockissa sunnuntaina 5. heinäkuuta. Kaikkien klubikeikkojen ennakkolipunmyynti alkaa maanantaina 6. huhtikuuta.

Alun perin jo vuonna 1991 perustettu The Crash ehti julkaista menestyksekkään uransa aikana neljä studioalbumia ”Comfort Deluxe” (1999), ”Wildlife” (2001), ”Melodrama” (2003), ”Pony Ride” (2006) sekä kokoelmalevyn ”Selected Songs 1999-2005” vuonna 2005. Yhtye on kiertänyt 20 maassa, myynyt Suomessa useammalla levyllään kultaa ja neuvotellut levytyssopimuksen mm. Yhdysvaltoihin. The Crashin useat superhitit ovat soineet tiuhaan sekä kotimaisilla että ulkomaisilla radiokanavilla.

1.

damn

2.

Voi harmi!

3.

höhh. :/

4.

Yks huono bändi vähemmän. good way to go

5.

Voi ei! Pitää päästä jollekkin jäljellä olevalle keikalle…

6.

Vuoden paras uutinen tähän asti!!!!!!!!!!!!!

7.

olipa uutinen…siis mikä v…n crash. varmasti oli kova toivo tämä crash. maailmaa valloitti tämä crash. maailman paras oli crash….

8.

On se jännä miten toi repomiehen murre on tarttunut mörkkikseen.

9.

RÄPPI ON PARASTA !!! <3

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös