The Police myydään loppuun kaikkialla
21.2.2007
Anssi
The Policen paluukiertueen kaikki konsertit, joihin liput ovat tulleet toistaiseksi myyntiin, on myyty loppuun muutamissa minuuteissa. Niinpä yhtye onkin jo lisännyt kalenteriin useita esiintymisiä Pohjois-Amerikassa eikä tulevia konsertteja Euroopassa ole vielä varmistettu.
The Policen saaminen Euroopan puolelle esiintymään voi venähtää alkuperäisestä arviosta, jonka mukaan yhtye harppaisi tälle mantereelle jo elokuussa. Syynä tähän on bändin paluukiertueen aiheuttama hysteria USA:ssa, jossa on ilmoitettu jo lukuisia lisäkeikkoja lippujen loputtua kaikista myyntipaikoista välittömästi.
Yhtye on kuitenkin tulossa Eurooppaan vielä tämän vuoden aikana ja ainakin ruotsalaiset ovat uutisoineet näkyvästi yhtyeen keikan varmistumisen syksyksi. Päivämääriä Euroopan keikkojen osalta ei ole vielä julkistettu.
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook