Plaza

Dome

The Roots synkentyy Game Theory –albumillaan

14.7.2006
Anssi

albumit, USA, levy-yhtiö, räppärit, musiikki, politiikka, Eurooppa, Tukholma, Kööpenhamina, Oslo

therootsPhiladelphian hiphop-ylpeys The Roots julkaisee uuden ja synkemmän Game Theory -albuminsa 29. elokuuta. Mukana albumilla perusmiesten apuna on myös entinen Roots-mies Malik B sekä helmikuussa kuollut J Dilla.


The Rootsin seuraava albumi Game Theory ottaa kantaa USA:n politiikkaan entistä rankemmin ja esittelee muutenkin synkempiä puolia bändin musiikista, mutta samalla vahvemman bändin kuin aikoihin. Yksi syy miesten linjamuutokseen on levy-yhtiö –vaihdos eli Geffen sai jäädä ja tilalle tuli legendaarinen hiphop-yhtiö Def Jam. Def Jamilla on miesten mukaan suuri merkitys bändille ja sen imagolle.

Radiosoittoon on uudelta levyltä päätynyt jo ensimmäinen single Don’t Feel Right, joka on vielä kevyttä kamaa muun materiaalin rinnalla. Albumin kruunaa yksi edesmenneen J Dillan tuottama raita sekä entisen The Roots –räppärin Malik B:n palaaminen riveihin kolmen biisin myötä.

The Roots kiertää kesän ja alkusyksyn USA:n puolella ja tulee marras- joulukuussa Eurooppaan. Bändin voi nähdä livenä esimerkiksi Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa.

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös