USA odottaa jo Lordia
11.1.2007
Anssi
Lordin The Arockalypse –albumin julkaisu Yhdysvalloissa herättää laajaa mielenkiintoa. Levy on ensimmäinen virallinen Lordi-julkaisu rapakon takana ja se julkaistaan bonus-kappaleilla sekä dvd-levyllä vahvistettuna.
The End Records julkaisee Lordin The Arockalypse –levyn maaliskuun lopulla Yhdysvalloissa ja levy on etukäteen nostettu mediassa yhdeksi kevään mielenkiintoisimmista julkaisuista. Muun muassa yhdysvaltalainen Billboard-lehti on uutisoinut aiheen ja yrittää saada ihmiset ymmärtämään mistä euroviisuvoittajassa oikein on kysymys.
USA:n valloitus on uutisoinnista huolimatta monen mutkan takana, sillä siellä Eurovision-kisa on täysin tuntematon eikä ABBA:n ja Celine Dionin lisäksi yksikään viisuvoittaja ole saavuttanut suurta menestystä mantereella. Lordin avut on kuitenkin tunnustettu ja yhtye pyrkii pusertamaan itsensä siihen genreen, jonka fanit pitävät Kissistä, Alice Cooperista ja Twisted Sisteristä. Yhtye pyrkii myös tekemään tänä vuonna USA:ssa promootiota ja jopa kiertueen.
www.lordi.fi
Anssi Järvinen
- 1.
-
Lycka till!
- 2.
-
voi mennä penkinalle, syy; on jo paikallisia *tähtiä*, ei tartte enää tuntemattomia kauempaa…
- 3.
-
Nooh,onnea matkaan vaan,kävi miten kävi
- 4.
-
Hyvää maailmanvalloitus ONNEA koko pändille myöskin rapakontakana ”Jee LOORDI jyrää”





Kommentit
Keskustelut
Facebook