Plaza

Dome

Uusi HIM-albumi heinäkuussa

21.2.2007
Tatu

albumit, HIM, USA, Provinssirock, hiili, festivaalit, rock, Ilosaarirock, Joensuu, Helsinki

himSuomessa kesällä harvinaisesti jopa kaksi keikkaa heittävä HIM julkaisee heinäkuussa kuudennen studioalbuminsa. Toistaiseksi nimettömän pitkäsoiton nauhoitukset aloitetaan helmikuun aikana Finnvox Studiolla Helsingissä. Levyn tuottajina toimivat aiemminkin HIMin kanssa yhteistyötä tehneet Tim Palmer ja Hiili Hiilesmaa. Suomen ohella albumi julkaistaan myös maailmanlaajuisesti heinäkuussa.

HIMin edellinen albumi oli vuonna 2005 julkaistu Dark Light, joka myi kultaa USA:ssa. Levy saavutti 500 000 myydyn kappaleen rajan ensimmäisenä suomalaisena bändinä koskaan kultarajan rikkoutuessa syyskuussa 2006. Maailmanlaajuisesti Dark Lightia on myyty jo yli 900 000 kappaletta. Yhteensä kaikkia HIM:n albumeita on mennyt kaupaksi noin 4,1 miljoonaa kappaletta.

HIM nähdään 13. heinäkuuta Tuurin Miljoona Rockissa ja heti seuraavana päivänä Joensuun Ilosaarirockissa. Festarivedot toimivat samalla uuden albumin levynjulkaisukeikkoina, eli suomalaiset pääsevät kuulemaan etuoikeutetusti tuoreimmat himpularallit ensimmäisinä.

Viime vuosina USA:n valloitukseen keskittynyt HIM on keikkaillut festivaaleilla vähäisesti. Viime vuonna yhtyeen ainoa kesäkeikka nähtiin Seinäjoen Provinssirockissa.

 

Tatu Junni

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös