Viikate julkaisee uutta toukokuussa
17.3.2009
Viikate julkaisee uuden ja aurinkoisen ”Kesävainaja” -EP:n 13. toukokuuta. Neljä uutuuttaan hohtavaa kappaletta sisältävä äänite on tallennettu ensimmäistä kertaa Imatran Music Bros. –studiolla monissa liemissä keitetyn Miitri Don Aaltosen avustuksella.
Yhtye kommentoi EP:tä kahdeksannen levynsä äänitysten keskeltä seuraavasti:
”Nyt on valmistunut yksinkertaisesti häikäilemättömintä Viikatetta kautta aikojen eli kiteytettynä Amerikan meininki Neuvostoliiton tunnelmalla sekä kouvostoliittolaisella tietotaidolla. Ja samalla sapluunalla ja saluunalla käymme myös uuden albumin äänityksiin!”
Bonuksena julkaisulta löytyy myös viime kesänä Suomen festivaaleilta J-J Nippalan äänittämä ”Vaiennut soitto” –live-EP. Ensimmäisen Viikate -EP:n 10 v. juhlan kunniaksi tehty keikkatallenne sisältää alkuperäisen julkaisun kaikki kappaleet alkuperäisessä järjestyksessään. ”Kesävainaja” –EP ilmestyy kauppojen hyllyille sekä cd- että 12”-vinyyliformaatissa.
EP:n nimeä totellen Viikate suuntaa toukokuussa keikkalavoille ja yhtye onkin tulevana suvena mahdollista jäljittää useimmilta festivaalimolskeilta. Tulevan kiertueen nimi sekä tarkat paikat aikoineen paljastuvat lähiaikoina.
www.viikate.com





Kommentit
Keskustelut
Facebook