Vuoden 2006 ilmakitaristimestari Japanista
9.9.2006
Anssi
Oulun Musiikkivideofestivaalien yhteydessä vuosittain veivattava Ilmakitaransoiton MM-kisa päättyi tänä vuonna japanilaisjuhliin. 17 finalistista kaikkiaan kolme tuli Japanista ja voittajaksi kruunattiin Ochi “Dainoji” Yosuke. Hänen bravuurinsa oli Jetin Are You Gonna Be My Girl, mutta vasta Lordin Who’s Your Daddy? varmisti mestaruuden Dainojille.
Ilmakitaransoiton MM-kisa eteni tänäkin vuonna ulkomaisten edustajien komennossa. 17 finalistin joukkoon selvisi kaksi suomalaista, mutta voiton vieneellä Dainojilla oli tukenaan kaksi muuta maanmiestään ja heistä mestariksi itsensä kitaroi Ochi ”Dainoji” Yosuke.
Japanilaisten ja suomalaisten lisäksi kisassa oli mukana puolustava mestari Michael ”The Destroyer” Heffels sekä osakilpailuvoittajat Hollannista, Norjasta, Australiasta, Itävallasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Uudesta-Seelannista ja Iso- Britanniasta.
Jo 11. kerran järjestetyn kitaroinnin taso nousee vuosittain ja nyt finalisteilla oli jo tarkkaan mietityt kuviot eikä pelkällä pelleilyllä rankassa kisassa ole enää asiaa finaaliin.
www.omvf.net
Kuva: Pekka Palovaara
Anssi Järvinen
- 1.
-
Sairasta! Siistiä! Mä haluun tonne kans.
- 2.
-
Parhaat bileet ikinä, tämä pitää itse kokea. Tajutonta viihdettä!
Kisalla on muuten myös omat sivut, www.airguitarworldchampionships.com!





Kommentit
Keskustelut
Facebook