Young Jeezy singahti USA:n listakärkeen
21.12.2006
Anssi
Atlantalaiset räptähdet valtaavat kerta toisensa jälkeen Yhdysvaltojen listakärjen. Uusimpien tulokkaiden joukkoon kuuluu Young Jeezy, jonka uusi albumi, The Inspiration, nousi julkaisuviikollaan suoraan USA:n listakärkeen. The Inspirationin möi viikossa tuplasti enemmän kuin miehen edellinen albumi eli uutukaisen hankki muutamassa päivässä yli 350 000 yhdysvaltalaista.
Young Jeezyn nousu rapin kultapojaksi on tapahtunut viidessä vuodessa. Miehen kaksi ensimmäistä levyä jäivät huomaamatta suurelta yleisöltä, mutta kesällä 2005 julkaistua “virallista” debyyttilevyä Let’s Get It: Thug Motivation on myyty pari miljoonaa kappaletta.
Yhdysvaltojen albumilistalla Young Jeezyn perään nousee toinen kovamyyntinen uutuus eli Taylor Hicksin debyyttialbumi. Hicksin suosio perustuu American Idol –voittoon ja tähtösen levyä myytiin viikossa lähes 300 000 kappaletta.
Kolmas listalla on Hannah Montana, neljäs Now! 23 –kokoelma ja viidentenä Josh Grobanin Awake. Top 10:n joukossa on Young Jeezyn ja Taylor Hicksin lisäksi uutuutena Mary J. Bligen Reflections (A Retrospective). Kärkikymmeniköstä tipahtaa ensimmäisenä ulos viikko sitten ykköseksi noussut Ciara albumillaan The Evolution.
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook