Plaza

Dome

Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed

29.3.2007

kirjat, Kauko Röyhkä, legendat, uutuudet, pipot, kalat, okkultismi, idolit, taiteilijanimet

Mahtava toteemi on Liken uusi sarja, jossa suomalaiset rocktekijät kertovat esikuvastaan ja paljastavat samalla jotain myös itsestään ja omasta urastaan. Sarjan avaa Kauko Röyhkän The Velvet Underground ja Lou Reed, ja syksyllä se jatkuu kahdella uudella kirjalla.

Se, että Kauko Röyhkä kirjoittaa Lou Reedistä on tuskin kenellekään miehen uraa seuranneelle yllätys. Viimeksi Röyhkä on hehkuttanut Reediä sangen vuolaasti maaliskuun Image-lehdessä. Innostus on helppo ymmärtää, sillä The Velvet Underground oli yksi niistä yhtyeistä, jotka tempaisivat nuoren oululaisen, Jukka-Pekka Välimaan, mukaan musiikin ihmemaahan.

The Velvet Underground ja Lou Reed keskittyy nimestään huolimatta lähinnä Lou Reediin. Koska Reedin elämää on kuitenkin mahdotonta käsitellä ilman The Velvet Undergroundia, on yhtye vahvasti mukana läpi kirjan. Reedin erottua yhtyeestä paino siirtyy vielä selkeämmin laulajaan. Yhtyeen jäsenten polut risteävät kuitenkin alituiseen välirikon jälkeenkin. Elämänkertana tai bändin biografiana 120-sivuinen kirja on melko pintapuolinen, eikä mukana ole edes kuvia – sen enempää Röyhkästä kuin Reedistäkään. Röyhkä kuitenkin selvästi hallitsee kohteensa; viisi vuosikymmentä on tiivistetty kansien väliin tehokkaasti ja ydinasiat huomioiden. Lisäksi mukana on paljon anekdootteja, joita ei muista lähteistä varmasti löydy.

”…’Lady Govida’s Operation’ on Calen laulama William Burroughs –tyyppinen tutkielma Lady Govidan legendasta. Levytin sen ensimmäiselle albumilleni Steppaillen. ’Terveisiä kalojen maailmasta’ ei yritä mukailla alkuperäistä sanoitusta joka kuvaa ylimielistä, nautintoihin keskittynyttä transvestiittihahmoa joka joutuu (sukupuolenvaihto?)leikkaukseen. Versioni mainitaan 90-luvulla ilmestyneessä, bändin sisäpiirin toimittamassa The Velvet Underground –kirjassa. Taiteilijanimenikin on käännetty englanniksi. Se on Carl Bold.”

The Velvet Underground ja Lou Reedin kiinnostavimmat kohdat ovat ne, joissa Röyhkä tarkastelee itseään Reedin uran ja elämän kautta. Leikkaukset New Yorkin murjuista kotoiseen Suomeen toimivat odotettua paremmin. Tästä käy kiittäminen Röyhkän elävää kieltä ja rentoa otetta lähdemateriaaliinsa. Röyhkä ei ole maineestaan huolimatta koskaan ollut tosikko, eikä pipo ole kireällä esikuvaa puidessakaan. Mielenkiinnolla ja pelolla odotan millaista jälkeä sarjan myöhemmät kirjoittajat saavat aikaan. Röyhkän asettama rima on korkealla.

Taidottomamman ja ansioitumattomamman kirjoittajan käsissä itsensä vertaaminen Reedin kaltaiseen legendaan voisi tuntua egoistiselta masturbaatiolta. Näin tehdessään Röyhkä kuitenkin pikemminkin polkee itseään maahan kuin nostaa jalustalle, sillä vaikka Reed hänen elämänsä selkeitä suunnannäyttäjiä onkin, ei mies kohtele idoliaan silkkihansikkain. Itse asiassa Röyhkän mukaan Lou Reed on ylimielinen kusipää, paikoin jopa opportunisti, joka hakkaa naisia eikä piittaa paskaakaan omista ystävistään. Silti mies on vastuussa joistakin kaikkien aikojen hienoimmista rock-kappaleista ja -levyistä - ainakin Röyhkän mielestä.

Lou Reedin tavoin myös Röyhkä on saanut sekä suitsutusta että lokaa osakseen. 90-luvun alussa laulaja kertoi Hyvät, pahat ja rumat –ohjelmassa kiinnostuksestaan okkultismiin, ja sai satanistileiman otsaansa moneksi vuodeksi. Väkimäärä keikoilla väheni ja lehdissä kirjoitettiin mitä sattui. Tämän vastapainoksi Röyhkän kirja Kaksi aurinkoa nimettiin Finlandia-ehdokkaaksi muutamaa vuotta myöhemmin. Samanlaista vuoristorataa on ollut myös Reedin elämä.

Lou Reedin nykytilasta voi olla montaa mieltä, mutta Röyhkä on ainakin kirjallisella puolella elämänsä vedossa. The Velvet Undergroundin lisäksi kannattaakin lukea ainakin miehen Miss Farkku-Suomi (Like, 2003), jonka maailma ei ole kovinkaan kaukana Röyhkän uutuudesta.

Tatu Junni

1.

Röyhkä on kova tyyppi.
Näin hänet useasti Oulussa 80-luvun alussa.

2.

Ohhoh! Joku KEHUU Kaukoa :D No, ihan aiheesta kyllä. Hienoa että jaksaa vielä vääntää vaikka jengi vähän dissaakin joskus.

3.

Kauko Röyhkän kaltaisia jääriä tarvitaan. Halusittepa sitä tai ette!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös