Viikon valio: AC/DC: Plug Me In (DVD)

7.11.2007

rock, Australia, Ranska, Internet, kaamos, juhlat, 70-luku, Grafiikat, luotsaus

Kun rock-bändillä on ikää reilusti yli 30 vuotta, julkaistua materiaalia kymmeniä tunteja ja kaikkiaan kunnioitettava historia, niin sitä on syytä juhlistaa jotakuinkin näin. Plug Me In on syksyn parasta musiikki-DVD –satoa.

AC/DC:n ura jakautuu kahteen eri vaiheeseen, joilla molemmilla on omat, vankat kannattajansa. Ensin oli vaihe 1 eli Bon Scottin luotsausvuoro, joka oli 1970-luvun nousukausi ja sittemmin Brian Johnsonin jatko, joka jatkuu tälläkin hetkellä. On tietysti myös niitä, joille kaikki tämän Australian kaikkien aikojen kovimman bändin julkaisut ovat yhtä juhlaa ja pyhiä.

Kun AC/DC:n julkaisutahti on ollut vuosikymmenen ajan jokseenkin verkkainen, niin faneille on tarjoiltu mahdollisuuksia poimia matkan varrella julkaisematta jääneitä harvinaisuuksia muun muassa järeiden boxien myötä. Tällaiseksi luettakoon myös tämä Plug Me In, joka on pakattu täyteen live- ja tv-esiintymisiä, joissa riittää ihmeteltävää ainakin viideksi tunniksi, joka on kahden levyn version kesto. Kun satsaa vielä vähän enemmän euroja, niin saa pari tuntia lisämateriaalia.

DVD 1

Bon Scott sai kunnian olla ensimmäinen AC/DC-vokalisti ja nostaa bändin maailmanmaineeseen. Kuten levyltä selviää, niin yhtye valloitti pallon suhteellisen vauhdikkaasti. Tuohon aikaanhan ei mitään internetejä ja videokanavia tunnettu, joten yhtyeen rynniminen esimerkiksi Iso-Britanniaan vain vajaa vuosi kotimaan valloituksen jälkeen oli suuri tapaus.

Samalla, kun AC/DC kaahasi brittien mieleen, niin se valloitti ohimennen Euroopan muutkin maat Saksaa, Ranskaa ja Hollantia myöden. Ensimmäisellä levyllä nähdäänkin otteita niin Australiasta, USA:sta, Englannista kuin Hollannistakin.

Kuvamateriaali on ajalleen tyypillistä eli vaikka osa keikoista, tv-esiintymisistä ja haastatteluista on kansallisten tv-yhtiöiden taltiointia, niin onhan se paikoin hyvinkin rakeista suttua. Silti sekä kuvasta, että ruvellekin menevästä soundista saa suurta nautintoa ja Plug Me In voi edes hetkeksi johdattaa kuulijan noihin maagisiksi kuvailtuihin Bon Scott –vuosiin.

Yksi Plug Me In –julkaisun hienoimmista pätkistä on tektisesti huonointa osastoa edustava kooste bändin vierailusta Ranskaan joulukuussa 1979. Tuo Live Nice –pätkä on kaiketi viimeinen otos yhtyeestä Scottin kera, sillä mies ryyppäsi itsensä hengettömäksi vain reilu kaksi kuukautta myöhemmin.

DVD 2

AC/DC törmäsi tragediaan siis vain kuusi vuotta perustamisensa jälkeen, mutta vauhti ei hiipunut edes Bon Scottin kuolemaan, vaan Highway To Hell –albumia seurannut Back In Black oli vieläkin kovempi menestys.

Monille AC/DC-faneille juuri Brian Johnsonin luotsauksessa yhtye vasta pääsi todella kiinni asian ytimeen. Niin ehkä onkin, mutta Plug Me In antaa varsin valaisevan kuvan ykköslevyllään siitä, että meininki oli ennen Johnsonia rennompaa, vauhdikkaampaa ja tietysti notkeampaa, kun 80-luvulla alkoin yhtyeen otteissa olla äijäilyä, jota AC/DC on nykyäänkin.

Äänenlaadun sekä kuvatekniikan kehittyminen näkyy huimina eroina pitkin dvd-pakettia. 90-luvulla ja sen jälkeen taltioiduissa pätkissä ollaan jo jokseenkin tässä päivässä, mutta toisaalta sellainen autenttisuus, rosoisuus ja räkäisyys, jota AC/DC 70- ja 80-luvuilla ehti tehdä, on poissa.

Toisen levyn hekumallisimmat tallenteet nähdään bonuksissa, jossa on ykköslevyn tapaan tarjolla vanhoja haastatteluita sekä Rolling Stonesin kanssa Leipzigissa vedetty Rock Me Baby.

DVD 3 (Bonus-versiolla)

Kun vauhtiin on päästy, niin vasta kolmas levyllinen kruunaa kekkerit. Tälle levylle on tallentunut mm. Houston Summit –keikka 24 vuoden takaa, joka on kokonaisuudessaan eli 53-minuuttisena mukana.

Kolmas levyllinen ei tarjoa uutta asiaa eli haastatteluja, vaan paljon live- ja tv-pätkiä pitkän uran ajalta. Kun kokonaisuudessa on kuitenkin yllättävän paljon aikaisemmin julkaisemattomia taltiointeja, niin onhan tämä täydellinen pakko-ostos jokaiselle AC/DC-fanille. Eikä vain heille, vaan kaikille raskaan rockin ystäville, jotka haluavat tietää mitä sekavalla 70-luvulla tapahtui tältä osin.

Plug Me In saa Kaistalta myös kiitosta selkeistä valikoista, joissa ei tarvitse seikkailla sataa tuntia löytääkseen haluamansa. Eikä pelikabineteista tutut Space Invaders –grafiikatkaan pahaa tee, vaikka eivät kovin rock olekaan. Ovathan ne kuitenkin vahvasti vanhoja, kuten on bändikin.

Kun paketti on näin toimiva niin sisällön kuin paketointinsakin puolesta, niin Kaista uskaltaa suositella tätä kaamokseen siirtyneen raskaan rockin veteraanifanittajan pelastajaksi. Ei materiaali ole priimaa ja modernia kuin osittain, mutta hymy on herkässä, kun lavan pimeydestä loistavat Angus Youngin koivet, joita tuskin on Australian auringossa paljon paahdettu.

www.acdcrocks.com

Anssi Järvinen