Plaza

Dome

Viikon valio: Jeff Dunham syntyi vitsi suussaan

8.4.2009

Yhdysvallat, stand up, terroristit, käsikirjoitukset, jäähallit, Meteli, koomikot, kirkkokuorot, komiikka

”I keel you!” huutaa Achmed The Dead Terrorist kohauttaen myyrän kokoisia kulmakarvojaan ja kymmenet miljoonat ihmiset kiljuvat riemusta. 12. huhtikuuta on suomalaisten vuoro pidätellä nauruaan, kun Dunham esiintyy Helsingissä. Kaista jututti herraa ennen tämän ensiesiintymistä maassamme.

Helsingin jäähallissa esiintyy 12.4.2009 nukeilla leikkivä mies, joka on noussut muutamassa vuodessa megatähdeksi kotimaassaan Yhdysvalloissa. Pelkästään leikkimällä ei Jeff Dunhamista kuitenkaan olisi tullut menestyjää, vaan tämä stand upin suurmies on kehitellyt ”tuotettaan” yli 40 vuotta. Oikea lottorivi osui kohdalle WTC-tragedian jälkeen, kun Dunham sai tarpeekseen siitä masennuksesta, jonka taannoiset terrori-iskut saivat Yhdysvalloissa aikaiseksi.

- Kaikki halusivat löytää Osama Bin Ladenin. Se oli ihmeellistä; vaikka aikaa kului kuukausi ja kaksi tai kolme, niin ihmiset rypivät surussa ja vaativat kostoa. Kun vuosi oli kulunut, niin ajattelin, että on tehtävä jotain ja silloin syntyi Achmed The Dead Terrorist.

Achmed The Dead Terroristin juuret olivat 9-11-iskuissa ja Yhdysvaltojen sodissa, jotka eivät näyttäneet tuottavan mitään hyvää. Dunham päätti, että vuosi oli sopiva aika ottaa esiin hahmo, joka näytti jokseenkin samalta kuin mies, jonka on uskottu olevan terrorismin takana.

- Achmed The Dead Terrorist oli alun perin nimeltään kuollut Osama. Kun kaikki etsivät häntä, niin paljastin, että hän on ollut piilossa matkalaukussani ja on kuollut. Tietenkin asian kanssa piti olla todella varovainen, sillä ne iskut olivat kuin Titanic. Ei sellaisen asian kanssa voi pelleillä varomatta. Vuosi iskujen jälkeen pahimmat haavat olivat kuitenkin umpeutuneet.

Achmed The Dead Terrorist on kulkenut nyt Dunhamin kyljessä keikalta toisella ja siitä on tullut miehen suurin menestys. Tästä kertoo mm. se, että YouTubessa yhtä ainoaa videopätkää Dunhamista ja Achmed The Dead Terroristista on katsottu yli 86 miljoonaa kertaa.

Nukella ei ole rajoja

Jeff Dunham olisi varmasti täynnä luodinreikiä, jos hän olisi päästänyt kaikki nasevat kommenttinsa omasta suustaan. Henki kulkeekin siksi, että Dunham ikään kuin piiloutuu hahmojensa taakse.

Eikö se ole sinustakin ihmeellistä, että vatsastapuhujana saat ladata mitä tahansa, kun ääni vain tuntuu tulevan nuken suusta?

- On. Se on uskomatonta ja täysin käsittämätöntä, että nukke on jotenkin vain niin viaton, vaikka se sanoisi mitä. Ja tämä on täysin universaali ilmiö. Sama pätee minun hahmoihini kuin kuin vaikka South Parkiin. Ne pienet lapset saavat sanoa kaikkea ja se ei missään vaiheessa voisi olla mahdollista oikeilla näyttelijöillä.

Joudutko vitsejäsi kirjoittaessa olemaan silti varovainen?

- Joudun. On ehdottomasti olemassa raja, jota ei voi ylittää. En siis halua olla poliittinen enkä missään nimessä vitsaile esimerkiksi uskonnoilla. Pitää muistaa, että Achmedkaan ei ole muslimi, vaikka kuka niin haluaisi väittää. Varmaa on, että kukaan ei opi keikoillani mitään. Minä en yritäkään opettaa kenellekään mitään, joten turha odottaa muuta kuin vitsejä.

Vitsitehdas

Dunhamin uusiutuminen on nopeaa, sillä kun katsoo miehen esiintymisiä, niin suurin osa on taltioitu viimeisten kolmen vuoden aikana ja jokaisella keikalla osa materiaalista on uutta. Vitsejä irtoaa suusta ilman käsikirjoitustakin, mutta ilman tarkkaa käsikirjoitusta ei lavalle ole nouseminen. Siitä voi tosin luistaa tarpeen vaatiessa.

- Yllättävän paljon vitseistä syntyy vahingossa eli möläytän jotain lavalla ja kun katson keikkaa nauhalta myöhemmin, niin siitä alkaakin kehittyä jotain parempaa, jota voin sitten hyödyntää seuraavalla keikalla.

Ovatko kaikki vitsisi omiasi vai kirjoittaako niistä joku muukin sinulle?

- Minulla on yksi ystävä, jonka kanssa kirjoitan osan teksteistä eli istumme silloin tällöin muutamaksi päiväksi ja kirjoittelemme juttuja, mutta suurimman osan teen itse. Joskus taas ystäväni kirjoittaa vitsejä ja muotoilen ne vain sopivaksi itselleni. Sen suurempaa tiimiä tässä ei ole.

Dunham vakuuttaa, että ennen keikkaa hän tutustuu paikkoihin ja uittaa mukaan jotain paikallistakin huumoria.

- Suomikin saa osansa!

Varoitan Dunhamia, että ei leiki kanssamme.

- Hahahaaa

Matkalla stadionille

Dunham ei ole vain Achmed The Dead Terroristin varassa, vaan lavalla hänet nähdään muidenkin hahmojen kanssa. Nämä Walter, Bubba J, Peanut, Sweet Daddy Dee, José Jalapeño ja Melvin pompahtelevat esiin lähes jokaisella keikalla, mutta Dunham esiintyy myös itsenään ilman nukkeja. Stand up -koomikon vahvuus on kuitenkin juuri vatsastapuhuminen, jonka hän aloitti jo 8-vuotiaana. Nyt 40 vuotta myöhemmin Dunham-business harppoo uskomattomalla tasolla ja loppuunmyydyt kiertueet sekä isot keikkapaikat vaikuttavat siltä, että hän on todella oman alansa megatähti.

Nautitko siitä, että esiinnyt valtavassa hallissa vai olisiko sittenkin mukavampaa olla pienessä klubissa, jossa ainakin näkee yleisönsä?

- Kun aikoinaan muutin Los Angelesiin 1980-luvun lopulla, niin unelmoin saavani joskus esiintyä isoissa paikoissa, kun pienet klubit alkoivat käydä pieniksi itselleni. Siis unelmoin siitä, että stand up olisi joskus niin iso asia, että voisin esiintyä 1500-2000 hengen teattereissa. En voinut kuvitellakaan, että areenat ovat 8000, 10000 tai vaikka 12000 ihmistä vetäviä. Olen todella otettu tästä ja nautin kaikesta, sillä koskaan ei tiedä milloin tämä loppuu.?

- Minulla on kuitenkin ollut ihmeellistä tuuria isoilla keikoilla, sillä useimmiten kollegat valittavat, että ihmiset pitävät meteliä hirvittävää meteliä. Niin ei ole minulle käynyt, vaan syystä tai toisesta ihmiset kuuntelevat ja silloin isokin areena tuntuu pienemmältä ja se on kivaa.?

Suomessa Dunham esiintyy myös supertähdelle sopivasti Helsingin jäähallissa. Paikka on iso, kun maamme on pieni. Onko sinulla mitään käsitystä edes missä Suomi on?

- Hahahaa. Tietenkin. Yhdysvalloissa on erittäin hyvä koulujärjestelmä ja olen oppinut jotain. En ole tosin Suomessa koskaan käynyt, mutta Skandinaviassa kyllä, mutta se oli joskus lapsuudessa kirkkokuoron kanssa enkä muista edes missä olimme.

Omaa suosiotaan Suomessa Jeff Dunham ei voi kuin ihmetellä ja ihailla.

- YouTube ja nettisivuni ovat varmaan kaiken takana, sillä on aivan uskomatonta kuinka paljon ihmiset ovat katsoneet pätkiä ja millaista palautetta olen saanut kaikkialta maailmasta.

- Odotan todella paljon keikoilta, vaikka se jännittääkin minua paljon näin ennen keikkoja, sillä en tiedä miten esimerkiksi kääntäminen on hoidettu.

Dunham ei tunnu tietävän, että Suomessakin on hyvä koulujärjestelmä ja vitsejä tuskin tarvitsee suomentaa. Ehkä hänkin on kuullut karuja tarinoita esimerkiksi Saksasta, jossa stand up -komiikkaakin dubataan.

Niin siis todella voidaan tehdä.

Jeff Dunham 12.4.2009 Helsingin jäähallissa (Nordenskiöldinkatu 11-13).

Pääsylippuja osoitteesta www.lippu.fi.

www.jeffdunham.com
www.youtube.com/user/jeffdunham?blend=1&ob=4

Anssi Järvinen

1.

En ole kyllä ikinä kuullu tuosta tyypistä ja kun ”I keel you” lauseen sai tilata soittoääneksi ni aattelin että se on jostain kauhurainasta toi luuranko…

2.

Se on ” I kill you” pellet.

3.

Aivan tajuttoman hyvä tuo achmed the dead terrorist.

4.

Nyt kyllä vanhakin repesi totaalisesti. I KEEEEL YOU! Mahtava juttu ja katsokaa tuo youtubelinkki ainakin heti.

5.

ihan paras, plaza vaan vähän vetäny päin ******

6.

se o ”silense silense ikill you”

7.

Kun nyt kaupunkiin jään, niin taidanpa tähdätä tuonne. Mieluusti maksaa tällaisesta eikä jostain p*#%asta tollasta hintaa. Pakko olla hyvä kun Ahmed ainakin nauratti vielä kolmannenkin katsomisen jälkeen.

8.

kyl toi äijä osaa

9.

SE LAUSE ON: SILENCE, I KEEL YOU!<————–I
Kaikki ei o aina sitä, miltä kuulostaa. I
Olen lukenut ton ihan Duhmanin kässäristä.—–I

10.

Tuossa on ainakin aika selvän kuulosta:
http://www.jamba.fi/jow/slp_order.do?groupname=&contentType=9&doc=18902333

11.

voi vitsit, jeff dunham on kyllä hyvä. harmittaa etten itse pääse keikalle.
Kivat paikallaolijoille.

12.

Hieno homma, Dunhan ja tuo juttu. Mutta onko tosiaan totta, että stand upia DUPATAAN? Jos niin, niin taas opittu uutta!

13.

Keikka oli sit niin mahtava ja nauroin vedet silmissä vielä seuraavanakin päivänä. En ole ennen stand upiin perehtynyt mutta tämä sai kyllä minutkin vakuuttumaan vaikka toivon olen esim suomalaisen huumorin osalta jo 90-luvulla menettänyt. Lisää vaan tällaista suomeen!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös