Arvostelu: Olavi Uusivirta täyttää hyvin suuret saappaansa
12.4.2012, 14.57
Viisi albumia pelkkää kehittymistä. Jos oli Nuoruustango lupaava levyllinen, niin sen jälkeen Olavi Uusivirta onkin vain lunastanut lupauksia. Preerian kohdalla tuntui, että oma juttu on löytynyt, mutta Elvis istuu oikealla osoittaa herran vain tiukentavan otettaan.
Arvostelu: Madonnan MDNA on vain muodikas hittilevy
23.3.2012, 08.01
Madonna ei ole aikoihin ollut enää näyttämässä suuntaa tanssimusiikin tulevaisuudelle. Hard Candy -albumi oli uran synkimpiä hetkiä, mutta MDNA takaa taas kunnon tanssibileet. Valitettavasti ei mitään sen syvällisempää.
Arvostelu: Jukka Pojan avoimuus ei syö musiikista kumpuavaa iloa
14.3.2012, 14.30
Kesä 2011 kuunneltiin Jukka Poikaa Silkkii-singlen myötä. Kesä 2012 mennään varmasti näillä sävelillä, joita Yhdestä puusta -levy tarjoaa, sillä Jukka Poika on tehnyt Bommitommin ja Sound Explosion Bandin kanssa jälleen albumillisen leppoisaa reggaefiilistelyä. Yhdestä puusta on mainio jatko Kylmästä lämpimään -levylle.
Arvostelu: Pariisin Kevät teki täyteläisimmän ja vakavimman levynsä
23.2.2012, 14.54
Pariisin Kevät lähti liikkeelle Arto Tuunelan kikkailevana projektina, muuntui studiobändiksi ja lopulta jalkautui lavoille hurmaten yleisön jokseenkin jokaisella keikallaan. Ihastelevasta häkellyksestä alkaen Pariisin Kevät on toiminut omalla persoonallisella alueellaan hyvin. Niin myös kolmannella albumillaan Kaikki on satua.
Arvostelu: Pepe Deluxé ei tiedä mikä on liikaa
15.2.2012, 16.13
Queen Of The Wave -albumilla on kaikkea niin paljon, että levy vaatii järkyttävän määrän toistoja avautuakseen ja sittenkin jää vielä pohdittavaa jatkosoittoon. Yli 10 kertaa kuunneltuna albumista on jäänyt yhä jokseenkin sekava kuva. Levy on jaettu kolmeen osaan ja niidenkin sisällä mennään päästä päähän melkoista ravia. Alusta loppuun kuultuna luulee kuunnelleensa kaikki 1960-luvun levyt läpi.
Arvostelu: Lana Del Reyn Born To Die haukotuttaa
3.2.2012, 15.19
Lana Del Rey voi hyvin olla vuoden 2012 suurimpia menestyksiä, kun Born To Die -albumilta jatketaan hyvien singlelohkaisujen sylkemistä pitkin vuotta. Albumikokonaisuus jättää silti mietittävää, sillä naisen musiikki ei höngi odotetun lämpimästi. Kuulija haukottelee aivan liian usein.
Kun Taio Cruzin saavutuksia tuijottaa, niin on helppo todeta miehen onnistuneen työssään. Myyntiluvut mairittelevat, hittejä on riittänyt ja kaikenlaisia palkintojakin on kaappiin päätynyt. Lisäksi mies on kirjoittanut lauluja muun muassa The Wantedille ja David Guettalle.
Ennen kolmannen Herra Ylppö & Ihmiset –albumin julkaisua Herra Ylppö onnistui itse kiteyttämään levyn sisällön sanomalla ”Olen äärettömän tyytyväinen sävellyksiin. Sanoitukset on samaa paskaa kuin ennenkin.” Tähän ei paljon ole lisättävää, kun Mies ja Nainen on kuunneltu.
Arvostelu: Petri Nygårdin Kaikki vitun hitit on tuhma ja hilpeä
16.12.2011, 10.09
Petri Nygård on huumorimies, joka tuli julkisuuteen ja vaipui unholaan vuosituhannen vaihteessa sellaisella vauhdilla, että tämän arvostelun tekeminen ei lähes 10 vuoteen tullut mieleenkään. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kun Nygård tuli takaisin. Eikä kyse ollut edes siitä, että ”halusimmepa tai emme”, vaan ainoa oikea vastaus on halusimme.
Arvostelu: Rihanna jatkaa hittien ja hutien julkaisemista
15.12.2011, 15.01
Rihanna on tämän hetken musiikkituotteista yksi varmimpia menestyjiä ja nainen itse pitää huolen tiiviillä tahdillaan, että suosio sekä otsikot eivät vähene. Vuodesta 2005 alkaneessa hittilevyjen sarjassa vain vuosi 2008 oli taukoa. Talk That Talk on 23-vuotiaan artistin kuudes albumillinen, joten tempo on kova.
Levyarvostelu: Amy Winehousen kuolinpesä julkaisi laululäjän
15.12.2011, 14.53
Amy Winehousen äkillinen kuolema kesällä 2011 oli ja ei ollut yllätys, sillä nainen oli sekoillut oikeastaan Back To Black –albuminsa julkaisusta asti. Vuosia kestänyt ailahtelevaisuus sai nolon lopun liverintamalla, kun nainen epäonnistui paluukiertueellaan totaalisesti. Sitten tähti kuoli ja alkoi jäämistön kaivelu.
Arvostelu: Michael Jacksonin Immortal on raivostuttava rahastuslevy
15.12.2011, 11.26
Michael Jacksonin kuolemasta on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Perikunta on tienannut satoja miljoonia miehen musiikilla ja tätä rahastusta jatketaan rumin keinoin.
Arvostelu: Nighwishin Imaginaerum on vinksahtanut satulevy
1.12.2011, 13.51
Pitkän matkan kulkenut Nightwish ja erityisesti Tuomas Holopainen ovat tehneet suurteoksen, jonka myötä aiemmin julkaistu materiaali tuntuu valmistautumiselta tähän hetkeen. Muuntautuminen oopperahevistä Imaginaerumin tarjoamaan mielikuvitusmaailmaan vaati paljon, mutta tämän levyn myötä unelmat jostain mystisestä satumaailmasta tuntuvat käyneen toteen. Imaginaerum on jättimäinen suoritus kaikilla asteikoilla.
Dome.fi antoi jokseenkin murskaavaa kritiikkiä tähän soundtrackiin kuuluvalle elokuvalle, mutta musiikillisessa puolessa ei ole moitittavaa. Ei kyllä ylistettävääkään, mutta leppoisa kokoelma elokuvalle on kasattu ja tällaisia kokoelmia maailmassa soisi soivan enemmänkin ilman, että näitä pitää kasata vain hittielokuvan kainaloon.
Levyarvostelu: Dj Orkidean 20 on kurkistus trancemestarimme uraan
28.11.2011, 14.46
Joidenkin mielestä trancessa ei ole tapahtunut mitään 20 vuodessa, kun taas toiset löytävät genrestä uskomattoman määrän vivahteita. DJ Orkidean 20-vuotista uraa juhlistava 20 on tarkoitettu tälle jälkimmäiselle heimolle. Tarjolla on tyylilleen uskollista tykitystä miksattuna levyllisenä ja todella hienosti toteutetussa kotelossa. On syytä kumartaa pelkästään tyylinkin puolesta.
Arvostelu: Florence + The Machine ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi
28.11.2011, 14.32
Ceremonials on albumi, jolta puuttuu megahitti kokonaan, mutta levy kestää kuuntelua edeltäjänsä tapaan tai jopa paremmin. Edes äänimaailman paisuminen ei häiritse liikaa, vaikka Coldplay-kouristus tuntuu Florencea hetkittäin tällä levyllä vaivaavan. Erityisesti tämä taikinan paisuminen tuntuu rumpusoundeissa, mutta myös suuremmissa synavalleissa, jotka yhdistettyä tarttuviin kertosäkeisiin kasvattaa levyn edeltäjäänsä järeämmäksi. Paisuttelu on melkein kuin albumin teema, sillä jokainen viisu tuntuu loppuvan yhtä suureellisesti.
Arvostelu: Justice on toisellakin albumillaan armottoman kova
31.10.2011, 13.47
On myönnettävä, että odotukset olivat pilvissä Justicen toisen levyn suhteen. Ei auttanut yhtään lieventämään tunteita, että tämän levyn ensimmäinen singlelohkaisu Civilization tarttui mieleen ensimmäisellä soitolla yli puoli vuotta sitten. Justicea oli saatava lisää ja Audio, Video, Disco palkitsee kyllä odottelun. Ensimmäisellä albumilla Justicea verrattiin odotetusti Daft Punkiin ja punnitseminen saa jatkua Audio, Video, Discollakin. Onhan näissä veijareissa niin paljon samaa otetta, että raja hämärtyy melkein jokaisessa kappaleessa.
Arvostelu: Coldplay taistelee samalla pienuutta ja suuruutta vastaan
26.10.2011, 15.05
Mylo Xyloto on jo viides hyvä Coldplay-levy. Sitä herkkää tunnelmaa, joka löytyi ensimmäisistä albumeista, ei saada takaisin, mutta ei orkesteri ole myöskään röyhistelemässä rokkikukkotunkiolla muka maailman kovimpana räyhäävänä rahasampona, joka tekee mitä tahtoo ja himoaa vain suuruutta.
Arvostelu: Lauri Tähkä on soololevyllään menneisyyden vanki
21.10.2011, 13.08
Ei käy kieltäminen, että Lauri Tähkä & Elonkerjuu -kokoonpanon posauttaminen oli erikoinen veto mieheltä, joka surffasi Suomen suurimmalla rokkiaallolla. Ei myöskään ole väärin ottaa ohjia omiin käsiin varsinkin, kun ratkaisua ei voi edes sanoa uhkarohkeaksi, sillä fanipohjaa maassa riittää. Polte todella osoittaa, että ei Tähkä tee mitään muuta kuin jatkaa siitä mihin oli urallaan Elonkerjuun kanssa päässyt etenemään. Ratkaisu on helppo, turvallinen ja ehkä jopa ainoa toimiva. Lisäksi tämä on tietenkin järkevä vaihtoehto, jos haluaa turvata leivän pöytäänsä.
Kun valaistun -albumi jatkaa Chisun hyvien julkaisujen sarjaa, mutta ei enää ällistytä yhtä vahvasti, kuten naisen kaksi ensimmäistä levyllistä. Kahden levyn perusteella Chisun paikka oli kotimaisten naisartistien kovimmassa kärjessä artistin tehtyä musiikillisesti yllätyksellisiä ja sanoituksellisesti taitavan tavallisia ratkaisuja. Chisu punnersi itsensä kivuttomasti voimasoittoon suomalaiskodeissa.
Vanhemmat jutut arkistosta.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook