Amanda Jenssen: Killing My Darlings (****)

1.6.2008

ruotsalaiset, rock, sota, albumit, Ruotsi, tyyli, jazz, musiikki, Pohjoismaat

Ruotsalaisten Idol 2007 -kakkonen Amanda Jenssen näyttää kuvissa lähinnä nukelta. Kuvat hämäävät, sillä tytön debyyttilevy on rautainen kokonaisuus ja saa suomalais-idolit kuulostamaan tenavatähdiltä.

Onneksi sotia ei käydä Pohjoismaissa eikä varsinkaan musiikin voimalla, sillä maailman pisimpään soditta elänyt maa eli Ruotsi iskisi tikarin naapureihinsa lähes kaikilla rintamilla eikä vastustaja ehtisi tajuta mistä isku tuli. Kovin vahvaa on siis ruotsalaisten musiikkirintamalla jälleen. Ehkä vain rankimmissa kategorioissa on pientä vajausta, mutta keskikastissa pyyhkii lujaa. Tästä yhtenä osoituksena toimii viime vuonna toiseksi Ruotsin Idol-kisassa sijoittuneen Amanda Jenssenin debyytti.

Jenssen on kynäillyt materiaalin muutamassa kuukaudessa lähes kokonaan itse, mutta avustajien joukossa vilisee myös alan kovatasoisia hahmoja. Suurinmman roolin on napannut Wannadies-mies Pär Wiksten ja onpa Marit Bergmankin saanut nimensä biisintekijöiden listalle. Lopputuloksena on sielukasta rockia, jossa on hyödynnetty Amy Winehousen, Adelen ja Duffyn tapaan menneiden vuosikymmenten (lähinnä 60-luvun) sielukasta tunnelmaa.

Killing My Darlings sekoittaa tyylit hienosti ajautumatta missään vaiheessa puuduttavaksi räpellykseksi tai keinotekoiseksi kopioinniksi. Levy on rakennettu kaikkiaan niin taitavasti, että olisi suorastaan ihme mikäli Jenssenistä ei leivottaisi jonkinlaista kansainvälistä tähteä seuraavan vuoden aikana.

Parhaimmillaan Jenssen on kaikessa mitä tekee. Killing My Darlingsin hän on kertonut edustavan kaikkea mitä on ehtinyt musiikillisesti tehdä elämässään. Tuntuu hassulta, että alle 20-vuotias voi puhua näin, sillä albumilla on tarjontaa niin laajasti, että tuskin moni 30-vuotiaskaan on valmis tällaiseen. Oli tämä sitten totta tai ei, niin tuottajiensa avulla Jenssen on tehnyt hyvää työtä. Erikoista, että tuottajia levyllä on useita, mutta lopputulos on pysynyt näinkin hyvin johdonmukaisena.

Parasta antia Killing My Darlings -albumilla ovat Do You Love Me, joka on itseään revittelevän Jenssenin rohkein pop-veto, Amarula Tree, jonka kesäinen ska-poljento voisi hyvinkin pureutua myös suomalaisiin sekä leppoisat hetket, kuten So Far Away ja Numb. Nämä vain esimerkkeinä, sillä kokonaisuus on niin onnistunut, että yksikään viisu ei ahdista, kyllästytä tai ärsytä. On se vain kummallista, että tällaisia artisteja jossain päin maailmaa kasvaa, mutta eniten kummastuttaa, että debyytti on näin kypsä ja laadukas. Rima on korkealla, kun Jenssen joskus aloittaa toisen levynsä tekemisen, mutta siihen on vielä aikaa ja tyttö ehtii aikuistuakin sillä aikaa.

www.amanda-jenssen.se

Anssi Järvinen