Antony and the Johnsonsin I Am A Bird Now on aidosti liikuttava, rakastettavan dekadenttiin historiaan nivottu pieni suurteos. Näin tiukkaa irtiottoa maailmaa verhoavan audiosaasteen keskinkertaisuudesta ei ikävä kyllä kuule kovin monta kertaa vuodessa, jos kertaakaan.

Esteettisesti ja sisällöltään Antonyn levyn juuret ovat kabareetransvestiittien ja taiteilijoiden “downtown” New Yorkissa, eli maailmassa johon aids iski aikoinaan kuin salamasota kirkkaalta taivaalta. Sama maailma ja sen asteittainen hivutuskuolema on synnyttänyt lukemattoman määrän hienoa taidetta teatterista kirjallisuuteen, mutta musiikin saralla ei mitään tätä vastaavaa sitten Patti Smithin.

Antonyn ääni on ansaitusti pääosassa. Hän on uniikki tulkitsija, ilmaisuvoimaltaan yhtä haavoittuva ja sykähdyttävä kuin esimerkiksi Jeff Buckley tai Jimmy Somerville parhaimmillaan. Tyylillisesti näillä kolmella ei ole mitään yhteistä. Voimakkain säestävä elementti on maestron oma piano, jonka skaala ulottuu herkästä hyväilystä painostavaan vyörytykseen. Rumpuja, kitaroita, torvia ja jousia käytellään tyylillä ja säästeliäästi. Levyllä vierailevat Lou Reed, Devandra Banhart ja Boy George, joista viimeinen vie potin kotiin kappaleessa You Are My Sister.

Tyhjentävä ja järisyttävä kokemus.

Teksti: Arttu Tolonen / Nöjesguiden

Tagit: tyyli, piano, teatteri, taide, AIDS, kitara, kirjallisuus, musiikki, jouset, New York