Artisti: Florence + The Machine
Albumi: Ceremonials
Julkaisupäivä: Ilmestynyt
Tuottaja: Paul Epworth
Levy-yhtiö: Island
Artistin kotisivu:www.florenceandthemachine.net

Florence Welch hurmasi Lungs-debyyttilevyllään ja erityisesti You’ve Got The Love –coverillaan pari vuotta sitten. Odotetulta Ceremonials-albumilta vastaava hitti puuttuu eikä sitä edes kaipaa.

Florence + The Machinen Lungs-albumi hiipi tavallaan vaivihkaa yhdeksi vuoden 2009 suurista levyistä. Vaikka se pomppasikin listamenestykseen välittömästi, niin levyn menestys yllätti. Singlet eivät olleet antaneet vielä sellaista osviittaa, että aivan kirkkaimpaan kärkeen olisi naisella asiaa, mutta toisin kävi. Lopulta The Sourcen ja Candi Statonin You Got The Lovesta tehty uusi versio teki naisesta yhtyeineen tunnetun kaikkialla.

Ensimmäisellä albumilla työtä tehtiin valtavasti ja singlejäkin piti julkaista useampaan otteeseen, mutta se tuotti lopulta hyvän tuloksen. Toisella albumilla olisikin sitten osattava asiat nopeammin. Ensimmäinen single What The Water Gave Me ei lähtenyt aivan odotettuun lentoon, joten vain hetki sen julkaisemisen jälkeen tuupattiin radioille Shake It Out. Peli ei siis avautunutkaan jättihitillä. Florence Welchin yksi kompastuskivi on, että odotukset ovat liian korkealla etukäteen.

Ceremonials on albumi, jolta puuttuu megahitti kokonaan, mutta levy kestää kuuntelua edeltäjänsä tapaan tai jopa paremmin. Edes äänimaailman paisuminen ei häiritse liikaa, vaikka Coldplay-kouristus tuntuu Florencea hetkittäin tällä levyllä vaivaavan. Erityisesti tämä taikinan paisuminen tuntuu rumpusoundeissa, mutta myös suuremmissa synavalleissa, jotka yhdistettyä tarttuviin kertosäkeisiin kasvattaa levyn edeltäjäänsä järeämmäksi. Paisuttelu on melkein kuin albumin teema, sillä jokainen viisu tuntuu loppuvan yhtä suureellisesti.

Florence + The Machinen äänenmurroksen takaa löytyy tuottaja Paul Epworth, joka oli mukana jo Lungsilla, mutta on nyt suuremmassa roolissa. Yhteistyö toimii ja Epworthin kautta linja on selkeämpi ja sointi vahvempi. Toisaalta Ceremonialsin myötä yhtye on menettänyt pienuutensa ja valitettavasti myös sen herkkyyden, joka debyytiltä oli aistittavissa. Ceremonials jyrää alusta loppuun voimalla, joka joillekin kuulijoile voi olla tukahduttavaa. Kate Bush ja The Cranberries –vertaukset ovat nekin vaarallisia, mutta välttämättömiä.

Toinen Florence + The Machine –albumi on hyvä, mutta ei iloisen raukea ja tuore, kuten debyytti. Massiivisista hetkistä Shake It Out toimii hienosti ja eniten korvia hivelee Spectrumin rikas äänimaailma. Toisessa päässä on tylsyyttä, kuten Breaking Down, jolloin tulee ikävä debyyttilevyä. Kaksi hyvää levyllistä on silti kelpo suoritus Florence Welchiltä, jota ei vieläkään voi kategorisoida juuri mihinkään sektoriin. Onneksi naisen persoonallista tyyliä ei ole ajettu liian ahtaalle tähtiin kurkotellessa.

Kappaleet

1. Only If For A Night
2. Shake It Out
3. Never Let Me Go
4. Breaking Down
5. Lover To Lover
6. No Light, No Light
7. Seven Devils
8. Hearlines
9. Leavy My Body
10. What The Water Gave Me
11. Spectrum
12. Strangeness And Charm

Arvostelija: Anssi Järvinen

Tagit: Florence and The Machine, Ceremonials