Dome

Arvostelu: Justice on toisellakin albumillaan armottoman kova

31.10.2011

Artisti: Justice
Albumi: Audio, Video, Disco
Julkaisupäivä: Ilmestynyt
Tuottaja: Justice
Levy-yhtiö: Ed Banger / Warner Music
Artistin kotisivu :www.edbangerrecords.com

Dome 4

oli täydellinen avaus ranskalaiselta Justicelta ja toista levyllistä sai odotella innon sekä kauhun välillä liikkuvien tunteiden vallassa. Audio, Video, Disco pitää kuulla useita kertoja, mutta lopulta kuulija on taatusti otettu.

Justice tuntui tehneen liian hyvän levyn debyytikseen, sillä ranskalaiset Gaspard Augé ja Xavier de Rosnay saivat pyyhältää pitkin maailmaa rokkitähden elkein fanien odottaessa kombon toista levyllistä suu vaahdossa. Neljä vuotta eli Cross-albumin jälkeen on Audio, Video, Disco vihdoin valmis.

On myönnettävä, että odotukset olivat pilvissä Justicen toisen levyn suhteen. Ei auttanut yhtään lieventämään tunteita, että tämän levyn ensimmäinen singlelohkaisu Civilization tarttui mieleen ensimmäisellä soitolla yli puoli vuotta sitten. Justicea oli saatava lisää ja Audio, Video, Disco palkitsee kyllä odottelun. Ensimmäisellä albumilla Justicea verrattiin odotetusti Daft Punkiin ja punnitseminen saa jatkua Audio, Video, Discollakin. Onhan näissä veijareissa niin paljon samaa otetta, että raja hämärtyy melkein jokaisessa kappaleessa.

Audio, Video, Disco tuntuu aluksi lempeämmältä levyltä, joka johtunee siitä, että ylimaallisen massiiviset teokset, joista Justice kuitenkin parhaimmin muistetaan, on jätetty vähemmälle. Mahtipontisuutta ja jylhää otetta on silti yhä aivan riittämiin. Sen puolen voi vielä varmistaa hankkimalla albumin iTunes-version, jolloin saa yhden yli 17-minuuttisen monster-raidan lisää.

Vokalisteikseen Justice on löytänyt Ali Loven (Civilization), Vincent Vendettan (Ohio) sekä Morgan Phalenin (On’n’On ja New Lands). Jokainen sopii muottiin täydellisesti, mutta erityisen hienosti toimii Phalenin 80-lukulainen tyyli New Lands -raidassa. Pääosassa albumilla ovat kuitenkin laulujen sijaan koneilla tuimat tykitykset, joista riittää riemua kerta toisensa jälkeen. Horsepower on toimintaleffamaisine äänimaailmoineen oivallinen avaus ja lopun kruunaava Helix puolestaan yksi levyn varmimpia tanssilattianotkuttajia. Helixin piti papereiden mukaan jäädä pois levyltä, mutta onneksi manageri Pedro Winter piti puolensa. Kappaleen Billy Ocean -tyyppinen sample ja rullaavuus varmistavat, että Justice soi discossa kuin discossa.

Audio, Video, Disco kumartaa entistä enemmän 70-luvun progressiivisen rockin suuntaan olematta silti tippaakaan sitä itseään. Kappaleiden rakenne, miksaustyyli ja tunnelma ovat monilta osin peräisin sieltä jostain, mutta Justice on osannut olla apinoimatta mikään liikaa. Lähimpänä menneisyyden esikuviaan duo keikkuu Canonissa ja muhkeassa Paradessa.

Debyytin tasolle Audio, Video, Disco ei aivan yllä ja se johtuu muutamasta notkahduksesta. Ohio on tylsähkö junnaus, jonka sanat kruunaavat epäilyttävyyden ja Brianvision on turhauttavasti aivan liian Vangelis-henkinen välipala. Toisaalta sitten iTunesista ostaja saa korvaavaa hoitoa muhkealla bonuksella nimeltä Planisphère.

Justicen toinen levy on kymmenen kuuntelukerran jälkeen todella vaikutta teoskokonaisuus, jossa on kaikkea sitä mitä odottaa saattoi. Audio, Video, Disco rokkaa, rullaa, viihdyttää ja yllättää. Kun kahden albumin ja todella kovien livevetojen jälkeen tahti on tämä, niin Audio, Video, Discon myötä ei voi kuin hymyillä ja nauttia siitä mitä Gaspard Augé ja Xavier de Rosnay meille tarjoavat.

Kappaleet

1. Horsepower
2. Civilization
3. Ohio
4. Canon (Primo)
5. Canon
6. On’n’On
7. Brianvision
8. Parade
9. Newlands
10. Helix
11. Audio, Video, Disco
12. Planisphère (iTunes-bonus)

PlusMiinusNolla

+ Kauan odotettu toinen albumillinen onnistunut lähes kaikessa Hieman
+ pehmentynyt ote kumartaa nyt progerokkiin Nerokkaita laulajavalintoja
- Debyytin raakuus hiottu vähiin
- Planisphère jätetty iTunes-bonukseksi

Arvostelija: Anssi Järvinen

Tagit: Justice, Audio Video Disco

1.

Vuoden levy minulle

2.

VIHDOIN!

3.

Upeaa upeaa!

Ehkä paras Daft Punk-johdannainen. 70-luvun rockahtavalla soundimaailmaa mutta elektronisesti tuotettuna, todellisia neroja nämä miehet

4.

Tä-mä on täy-del-li-nen! Hyvä arvio ja levy just tuollainen. Oli tämän jutun takia pakko nyt valita itunesin versio. Kiitos!!

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös