Dome

Arvostelu: Pariisin Kevät teki täyteläisimmän ja vakavimman levynsä

23.2.2012

Artisti: Pariisin Kevät
Albumi: Kaikki on satua
Julkaisupäivä: Ilmestynyt
Tuottaja: Arto Tuunela
Levy-yhtiö: Sony Music
Artistin kotisivu:www.pariisinkevat.com

Dome 4

Kaikki on satua on hyvin erilainen Pariisin Kevät -albumi täyttäen kaikilta osin yhtyeen musiikilliset tunnusmerkit. Syvällisempänä ja synkempänäkin koukuttava kokoonpano.

Pariisin Kevät lähti liikkeelle Arto Tuunelan kikkailevana projektina, muuntui studiobändiksi ja lopulta jalkautui lavoille hurmaten yleisön jokseenkin jokaisella keikallaan. Ihastelevasta häkellyksestä alkaen Pariisin Kevät on toiminut omalla persoonallisella alueellaan hyvin. Niin myös kolmannella albumillaan Kaikki on satua.

Tuunelan rinnalla on sama yhtye, jonka kanssa mies kesällä 2010 lähti keikoille ja sai huomata, että livenäkin homma toimi. Toisen albumin kohdalla mies luuli, että albumin tekeminen oli helvetillinen operaatio, mutta kolmannen kohdalla sitten tajusi, että niinhän ne kaikki levyt ovat. Lopputulos on kolmas hyvä albumikokonaisuus.

Kaikki on satua -levy ei ole yhtä humoristinen tai hauska kuin kaksi edeltäjäänsä. Joltain osin kolmas levy on jopa paasaava ja ojentava, kuten Lopeta! ja Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen -kappaleiden kohdalla. Tuunelan tapa kiehahtaa on maltillinen eikä osoita ketään suoraan sormella, mutta tietty pieni kiukku riimeissä piilee. Hyvä niin.

Musiikillisesti Pariisin Kevään tummempi sävytys kuulostaa hyvältä ja keväiseksi julkaisuksi ratkaisu on jopa rohkea. Kaamoksessa tästä olisi voinut olla vaikeampi nauttia, mutta auringon pilkahdellessa syvällisempi ote saa kuulijan keskittymään olennaisiin asioihin synkistelemättä turhia.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Kaikki on satua sisältää jälleen suuren määrän radiosuosikkeja, kuten Kesäyö, Olen kuullut merestä sekä Kevät. Noissa persoonallisissa ja tarttuvissa hetkissä on jotain kaikkien kaipaamaa valoisuutta, jota Pariisin Kevät parhaimmillaan tarjoaa. Kaikki on satua -albumilla hetkiä on edeltäjäänsä enemmän. Niukasti tämä albumi kiilaa itsensä hyvyydellään ensimmäisen ja toisen albumin välimaastoon. Aivan debyytin rohkeutta ja viattomuutta ei tavoiteta, mutta eheys löytyy nyt tasaisen vahvasta materiaalista.

Kappaleet

1. Olen kuullut merestä
2. Saari
3. Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen
4. Lopeta!
5. On aika juosta
6. Sytytä valo
7. Kesäyö
8. Vanginvartijan uni
9. Kevät
10. Häikäisee

PlusMiinusNolla

+ Eheämpi ja synkempi kuin kaksi ensimmäistä Pariisin Kevät -levyä
+ Lyyrisesti Astronauttia vahvempi
- Suorempi puhe voi ihmetyttää kepeähköihin sanoituksiin tottuneet fanit

Arvostelija: Anssi Järvinen

Tagit: Pariisin Kevät, Arto Tuunela, Kaikki on satua

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös