Arvostelu: Red Hot Chili Peppersin paluulevy on paha pettymys

24.8.2011

Artisti: Red Hot Chili Peppers
Albumi: I’m With You
Julkaisupäivä: 30.8.2011
Tuottaja: Rick Rubin
Levy-yhtiö: Warner Music
Artistin kotisivu: http://redhotchilipeppers.com

Viisi vuotta edellisestä albumista ja vihdoin uusi Red Hot Chili Peppers -albumi on valmis. Toivottavasti et odottanut ihmeitä, sillä Red Hot Chili Peppers teki popeimman levynsä, joka ei haasta sekunniksikaan.

RHCP on siis tehnyt levyn, joka ei vastaa mitään niitä odotuksia, jotka se oli vuosien saatossa kasannut tälle teokselleen. Olisi tietysti pitänyt jo edellisen albumin kohdalla osata aavistaa, että paluuta menneeseen ei taida enää olla. Oli kuitenkin helpompaa uskoa parempaan ja antaa ukoille mahdollisuus. Kiittäköön siis yhtye siitä, että heillä on miljoonia uskollisia faneja, vaikka vastaanottajilla ei ole paljon kiiteltävää. RHCP on tämän myötä virallisesti pop-yhtye ja sen pitäisi olla ehdolla MTV-osaston gaaloissa samoissa kategorioissa Katy Perryn ja Lady Gagan kanssa.

I’m With You on kaikkien aikojen helpoin ja löysin Red Hot Chili Peppers -albumillinen. Monarchy Of Rosesilla starttaava albumi kuulostaa jo alkumetreillään yhtä rankalta kuin Duran Duranin tuorein All You Need Is Now -albumi. Tarkemmin kuunneltuna avaushan on täsmälleen Duran Durania, mutta heikommin tehtynä. Suunta ei tunnu oikealta, vaikka brittipopparit juuri osoittivat All You Need Is Now -levyllään olevansa elämänsä iskussa. Mutta, että RHCP. Voi itku.

Kun Factory Of Faith jatkaa ärsyttävän löysin pop-bassolinjoin ja Kiedisin räppäys on yhä heikkoa, niin hymy ei levene yhtään. Eikä edes useamman kuuntelukerran jälkeen tai vaikka kuinka yrittäisi löytää sitä punaista lankaa, että miksi tästä on tällainen albumi tullut. Singlenä julkaistu The Adventures Of Rain Dance Maggie on erittäin hyvä esimerkki siitä millaista materiaalia RHCP:n kymmenes levyllinen tarjoaa kauttaaltaan. Kun single järkytti, niin lisää on siis tiedossa.

RHCP ei missään nimessä sisällä hitustakaan siitä kiukusta ja yllättävyydestä, jota sillä oli uransa ensimmäisen 10-vuotiskauden aikana. Päätä pitää raapia kerta toisensa jälkeen miettiessä, että oliko John Frusciante sittenkin oikea kitaristi ja vei jotain mennessään tai onko Rick Rubin menettänyt lopulta otteensa tekemisiinsä. Ärsyttävimmillään yhtye on karibialaisin elementein vahvistetussa lopetusraidassa Dance, Dance, Dancessa. Kun siitä saataisiin vielä David Guettan remix, niin olisipa täydellistä.

Yhtye on toki onnistunut tekemään mukavan levyllisen, mutta poissa on kaikki särmä, räyhä ja haastavuus. Kyllähän tätä paremman puutteessa kuuntelee, mutta jos viiden soittokerran jälkeen ikävissään kaivaa jopa Stadium Arcadiumin esille, niin kaikki ei todellakaan ole kohdallaan. I’m With You on popein, helpoin ja tarttuvin Red Hot Chili Peppers -levy, mutta samalla suurin pettymys yhtyeen julkaisuista.

Kappaleet

1. Monarchy Of Roses
2. Factory Of Faith
3. Brendan’s Death Song
4. Ethiopia
5. Annie Wants A Baby
6. Look Around
7. The Adventures Of Rain Dance Maggie
8. Did I Let You Know
9. Goodbye Hooray
10. Happiness Loves Company
11. Police Station
12. Even You Brutus?
13. Meet Me At The Corner
14. Dance, Dance, Dance

PlusMiinusNolla

+ Melko hyvää poppia
+ Tasaisen tarttuvaa
- Heikko levy RHCP-asteikossa
- John Fruscianteakin voi siis ikävöidä
- Ei täytä odotuksia

Arvostelija: Anssi Järvinen

Tagit: Red Hot Chili Peppers, I'm With You

Uusimmat jutut

1.

Voiks olla muka huonompi kuin Stadium Arcadium?

2.

Kyllä sen arvata saattoi, kun Frusciante lähti. Kaverin svengaavat riffit on ollut aika lailla RHCP biisien selkäranka. Mitä nyt kuuntelin tuota ekaa sinkkua tältä levyltä, niin en oikeastaan edes huomannut kitaroita siinä, mikä oli pettymys. Kyllä, tykkään kitaravoittoisesta musiikista ja frusciante on aikamme parhaita biisintekijöitä, vaikkei soolovirtuoosi olekaan.

3.

En usko millään että tämä voi olla huono levy. Kyseiset tyypit eivät päästä käsistään huonoa levyä. Bändin levyt ovat parantuneet koko ajan ja viimeisin stadium arcadium on LOISTAVA levy. Eka levyt olivat todellakin haastavia, mutta minulla ei ole ikävä niitä aikoja. Näitä aikoja kaipaaville löytyy varmasti joku toinen marginaalibändi, josta voi saada kaipaamaansa musiikkia. Sellainenhan RHCP aikanaan oli.

4.

Siis jos levy on poppia niin se on paska. Beatlesin, Beach Boysin, Queenin, Jellyfishin musiikki vissiin on myös huonoa arvostelijan mielestä. RHCP on ollut aina mielestäni tylsä melodiatonta funkin junkutusta ja surkiaa räppiä tekevä bändi. En ole uutta levyä kuullut, mutta sehän saattaa arvostelun perusteella olla bändin ensimmäinen kuunneltava levy.

5.

RHCP kuoli One Hot Minuten jälkeen. Sen levyn jälkeen bändillä ei ole ollut oikeasti mitään sanottavaa.

6.

- John Fruscianteakin voi siis ikävöidä: saisiko arvostelijalta tarkennusta kommenttiin?

7.

Kuuntelin tuota ja oon ihan samaa mieltä tosta levystä kyllä. Hitto ois edes yksi rokimpi tai stydimpi veto. Ootin ja ootin ja ihan tollasta läpsyttelyä koko levy!! HUONO! Ei rokkaa tai funkkaa tai mitään. HUONOO!

8.

Alkaa pikkuhiljaa jo ärsyttää tämä entisiin levyihin vertaileminen. Kuunnelkaa levy sellasena kuin se on, älkääkä heti verratko niitä aikaisempiin RHCP-levyihin. Lisäksi tuohon Fruscianten ikävöintiin voin sanoa että 'hohhoijaa'. Pikkasen kulunut virsi. Klinghoffer on tehnyt Fruscianten kanssa aikaisemmin niin paljon yhteistyötä, etten usko että RHCP olisi voinut löytää parempaa kitaristia tilalle. Mielestäni hän kuulostaa erinomaiselta uudella levyllä.

9.

Olen todella iso RHCP fani, loistavia muusikoita, täytyy kyllä sanoa että silloin kuin Stadium Arcadium tuli ulos tiesin heti että nyt mennään alamäkeen. Tämä on klassinen juttu, kun isot bändit ovat saavuttaneet huipun sen jälkeen alkaa alamäki. Ja mitä enemmän ne yrittävät keksiä uutta sitä pahempi se on. Mutta sekin että ei muutu koskaan on toisaalta huono asia esim. WASP ja AC/DC ovat tehneet saman levyn monta kerta.

Kyllä I´mm With You levyssä kaipaan lisää funkkia ja rockia. Ehkä sekin on vaikuttanut että Anthony on saanut perhe, ja haluaa rauhoittua. Luulen..

10.

mua sitte ärsyttää tää vertailu edellisiin levyihin tai klinghofferin (miten tuo kirjotetaan?) vertailu frucianteen. bändiläiset itekki sano että kyseessä on ns. uusi bändi.
okei ei oikee parilla ekalla kerralla löydy levyltä rokimpaa kamaa pahemmin. mutta kyllähä levyllä hyviä piisejä on: factory of faith, look around, happiness loves company ja sinkku piisinkin on minun mielestä kuiteski hyvä piisi. kyllähän siellä täyte piisejäkin löytyy. mutta ite ainaskaa en tästä odottanutkaan mitn californicationin tapaista lättyä. kyllä tää paljo parempi levy on mitä one hot minute.

11.

Hip hei! Jäänyt kommentoimatta mutta pakko kommentoida kun aloin näin viiveellä lukemaan arvosteluja levystä.

Olen itse diggaillut Chili Peppersiä ensimmäisestä levystä ja joka levyltä on löytynyt hyvät puolensa. Vanhasta Chili Peppersistä on löytänyt myös aina sellaisetkin puolensa jotka olisi voinut jättää väliin… Tarkoittaen sitä että täytekamaa ja turhaa hulluilua (jätkien ilmeisesti pakko päästä välillä vähän enemmänkin vapaalle ;)). Runko on sitten koostunut niistä ”klassikoista”.

I'm With You miellyttää monellakin tavalla. Eilispäivän Chili Peppersistä haaveileville se voi olla kauhistus. Siis jos retrotrippailee elämässään muutenkin. Levy on turvallinen mutta selvästi monille kuulijoille silti vaarallinen. ”Hui…. Chili Peppers tekee poppia”. Oikeasti on vaikea kuvitella että yhtye on halunnut pitkään aikaan tehdä mitään mahdollisimman epäkaupallista ja näennäis coolia. Taitavat olla pikkuhiljaa aikuistuneet siinä määrin että uskaltavat tehdä jotain vähemmän cooliakin jos siltä tuntuu.

Yllättäen tuo Brendans Death Song saa jokapaikassa hehkutusta. Herää epäilys että joku kriitikko alkanut kehumaan biisiä ja nyt muut toistaa kaavaa. Mielestäni tuo biisi on aikalailla hanurista. Tylsä, pitkäveteinen, ei oikeasti kehity tai edisty mihinkään suuntaan. Kitarasoundit on syvältä. Jos jotain hyvää biisistä pitäisi sanoa niin ehkä sen nimi on ihan ok? Ehdottomasti levyn ”skippaa” osastoa.

Monet biisit vaativat useamman kerran kuuntelua mutta tietyt helmet kuten Factory Of Faith (!) nousevat heti lemppareiksi. Ei sv*du. Tällaista kamaa kuulisi mielellään enemmänkin oli se sitten Chili Peppersin levyllä tai jonkun muun. Ei nyt äkkiseltään tule ihan samanlaista mieleen näiden tuotannossa ja selkeää klassikkokamaa.

Look around on sitä turvallisinta ja erityisesti heikko kertosäe pilaa kappaleen ”neonvalo” tunnelmat. Ethiopia ärsyttää lievästi ja muistuttaa ”vanhoista hyvistä ajoista” jolloin levyllä oli x-määrä kappaleita joita joutui kuuntelemaan ”tää on hyvää” asenteella.

Alkaa mennä turhan pitkäksi tämä kommentointi joten lopetan tähän. Mutta sen vielä sanon että KUUNNELKAA sitä levyä. Retrotrippailkaa niiden vanhojen levyjen kanssa. Ja vanhojen tavaroiden etc.

PS: Olin aikaisemmin hillitön Frusciante fani mutta siinä jos missä on soittaja joka löysi itsensä uudelleen ja jäi ikuiseen looppiin oman omituisuutensa kanssa. Näennäisluovaa kamaa syntynyt enemmän kun laki sallii.

12.

Ihan hyväähän settiä tämä on. Rennon letkeää popittelua. Ei jokaisen levyn tarvitse olla sellainen, joka haastaa kuulijansa miettimään, tää on just sellasta kivaa ja rentoa.