Arvostelu: Samuli Edelmannin Pienellä kivellä lukeutuu vuoden latteimpiin levyihin

7.10.2011

Samuli Edelmann, Pienellä kivellä

Artisti: Samuli Edelmann
Albumi: Pienellä kivellä
Julkaisupäivä: Ilmestynyt
Tuottaja: Markus Koskinen & Kalle Torniainen
Levy-yhtiö: Warner Music

Samuli Edelmannin ensimmäinen yksin tehty pop-levy sitten vuonna 2006 julkaistun Voittolan on ajatonta, kaihoisaa ja harmaata suomalaisuutta.

Samuli Edelmann käänsi musiikillisesti suuntaa erikoisella tavalla Voittola-levynsä jälkeen keskittyen vuosia virsilevyihin. Sitten  vuorossa oli Jippu, jonka kanssa mies teki duettolevyn. Niinpä Pienellä kivellä onkin ensimmäinen varsinaisesti uusi Edelmann-levy vuosien tauon jälkeen.

Vaan odotettu piristävyys jää vain pieniin hetkiin, kun levyyn pääsee käsiksi. Pienellä kivellä on maaninen ja synkeähkö sekä äärimmäisen tavallisen tasainen albumillinen, jonka sisältä löytyy vain muutama valoisa hetki. Niitäkin saa lähes kaivamalla kaivella, mutta Markus Koskisen ja Hanna Pakarisen kirjoittama Ei mitään hätää sekä Chisun Sun maa nousevat ensimmäisinä esiin pitäen pintansa toistojenkin jälkeen.

Edelmannin albumin kummallisin puoli on latteudet, kuten Tähtipölyä-kappale. Jankutus voi toki pulpahtaa vaikka radiosoittoon, mutta syy ei todellakaan ole laulun hienous, vaan sen ärsyttävyys. Tosin muutaman kuuntelukerran jälkeen tuokin hirvitys jää soimaan päähän, kun taas suurin osa Pienellä kivellä -levyn materiaalista on yhdentekevää iskelmäpoppia. Kun Samuli Edelmannilla on ääni ja miehellä rahkeita riittäisi rohkeampaankin tekemiseen, niin Pienellä kivellä -levyllä hänet on onnistuttu muovaamaan siihen malliin, että Arttu Wiskarin faneille tämä varmasti maistuu.

Pienellä kivellä on levy, joka täyttää tavallisen suomalaisen tavallisessa päivässä hiljaisuuden aukon äänillä, joista ei jää muistikuvaa. Vaikka albumilla lauletaan rakkaudesta noin kymmenellä eri tavalla, niin siitäkin ihanuudesta on osattu karsia kaikki räiskyvyys ja nautinto. Tällainen on siis mahdollista, mutta samalla kiusallista ja hieman pelottavaa.

Äänimaailma on myös liiskattu muotoon, josta ei voi sanoa mitään hyvää. Kaikenlaiset sooloilut on jätetty minimiin, yksikään soittaja ei loista läsnäolollaan ja tuotannollisesti on vain jotenkin pakotettu kaikki tarvittava mukaan ajattelematta, että äänien tehtävä voisi musiikissa olla jokin muukin kuin olla vain pala mössöä. Tässä pullassa rusinat ovat vähissä.

Paljon on huonoa sanottavaa Samuli Edelmannin albumista, vaikka suoritus on ihan hyvä. Edelmann teki levyllisen musiikkia, joka on
kuin annos mausteetonta ruokaa tai maisema, jota puolisokea katsoo ilman silmälaseja. Ei ole väärin, jos se jollekin on parasta mitä maailmassa on, mutta on maailmassa paljon parempiakin puolia.

Kappaleet

1. Oletko se sinä
2. Ei mitään hätää
3. Sieluni kaltainen
4. Tähtipölyä
5. Pienet sormenjäljet
6. Sama valo meissä kaikissa
7. Se viimeinen
8. Sun maa
9. Kuvittele että
10. Yksi ihminen
11. Pienellä kivellä

Arvostelija: Anssi Järvinen