Backstreet Boys: Unbreakable (***)

12.11.2007

albumit, balladit, musiikki, rakkaus, uutuudet, eläkkeet, teinitytöt, Hartwall Areena

Yksi maailman menestyksekkäimmistä poikabändeistä jatkaa vakuuttavasti, vaikka rivit harvenevat ja pojista tuli miehiä jo edellisellä vuosituhannella. Unbreakable on rakkaudella täytetty levy.

Backstreet Boys on tuhkimotarina pojista, jotka voisivat tällä hetkellä olla missä tahansa muuallakin kuin parrasvaloissa multimiljonääreinä. Kaikkihan alkoi 15 vuotta sitten koe-esiintymisistä, joista seulottiin viisi nuorta yhtyeeseen, jonka tavoite oli olla menestyneempi kuin New Kids On The Block. Neljää ensimmäistä albumia myytiinkin yli 100 miljoonaa kappaletta, mutta sitten pojat luulivat kokeneensa kaiken ja työnteko ei kiinnostanut.

Paluun vuonna 2005 tehnyt Backstreet Boys sai nopeasti huomata, että maailma heidän ympärillään ei ole entisensä. Never Gone oli menestys, mutta ei lainkaan verrattavissa 90-luvun hekumaan eli myyntiluvut romahtivat miljoonilla. Unbreakablen myötä viisikko onkin nelikko, sillä Kevin Richardson jättäytyi “eläkkeelle” Never Gone -albumin ”flopattua”. Totuus on, että Backstreet Boys –musiikissa Kevinin lähtöä ei huomaa. Kuvissa vain on yksi mies vähemmän.

On selvää, että Backstreet Boys voisi miehistön muuttumisen myötä menettää fanejaan ja järjellisyytensä, mutta näin tuskin enää tulee tapahtumaan eli suuri notkahdus on koettu edellisen albumin myötä ja nyt suunta on ylöspäin. Uusi fanisukupolvi on syntynyt ja hyvän pop-levyn myötä vanhatkin (niin Backstreet Boys –fanit kymmenen vuoden takaa ovat jo jotakuinkin täysi-ikäisiä) voivat lämmetä Unbreakablelle.

Rakkautta uutuudella riittää. Sitä riittää niin paljon, että se valuu kansien välistä välittömästi, kun muovit saa leikattua auki. Kun levyn sujauttaa soittimeen, niin suuret tunteet alkavat välittömästi livahtaa kuulijan sisuksiin. Backstreet Boys on onnistunut levyillään pursuttamaan ympäristöönsä niin valtavan määrän hunajaa, että tästä korniudesta on kehkeytynyt oikeastaan oma taiteenmuotonsa eli teinitytöt pitävät komeista pojista eikä haittaa, jos musiikkikaan ei ole hassumpaa. Synkistelijöille tämä on lällyä ällöä, mutta eihän tätä ole hevarille tehtykään.

Unbreakable on albumi, joka nojaa nimenomaan jättimäisiin balladeihin. Balladeja riittää 16 biisin albumilla joka lähtöön, kun Inconsolable, Something That I Already Know, You Can Let Go, Trouble Is ja niin edelleen soljuvat eteenpäin. Jos näistä kaikista herutuksista haetaan rajuinta vetoa, niin se olkoon One In A Million ja vaikka biisi ei olekaan balladi, niin sanoma on jotain, joka saa jokaisen teinin silmät(kin) kostumaan. “Wish I could tell her, You’re one in a million” hokema on edesvastuuton vetoomus tunteisiin, jotka saattoi nähdä muuttuvan kyyneliksi ja jatkuvaksi kirkumiseksi jo kahdeksan vuotta sitten poikien esiintyessä Hartwall Areenalla. Edes rankimmissä mättökeikoissa eivät korvat ole olleet niin kovilla ja musiikistahan vihlova tunne ei todellakaan johtunut.

Vieläkö Backstreet Boys voisi saada aikaiseksi samanlaista hurmiota? Tuskin, vaikka musiikillisesti Unbreakable ei häpeä yhdellekään aikaisemmalle albumilliselle. Sitä tuttua ja turvallista tanssikamaakin on annosteltu sopivasti, vaikka yhtään totaalista lattiantäyttäjää ei albumille ole onnistuttu tallentamaan. Ajat ovat muuttuneet ja pojista tuli miehiä eikä tanssiliikkeetkään ole enää niin notkeita. Samaan aikaan lapsifaneista tuli aikuisia, joille Backstreet Boys ei ehkä olekaan ainoa syy elää.

www.backstreetboys.com

Anssi Järvinen