Beastie Boys: To The 5 Boroughs
22.6.2004
Uskalsiko joku odottaa tältä levyltä mitään? En minä ainakaan. Kuuden vuoden takainen Hello Nasty sisälsi liikaa epäonnistuneita kokeiluja, Sounds Of Science -kokoelman uusi biisi Alive oli vaisu jämäralli ja viimevuotinen sotaprotesti In A World Gone Mad mielikuvituksetonta paasausta. Ikääntyminen ja poliittinen korrektius näyttivät lopulta vieneen tehon Petomobiilista.
Mutta perhana. To The 5 Boroughs onkin täysin vastustamaton old skool -äänite. Yhtä kuvia kumartamaton kuin Licensed To Ill, yhtä dadaistisen hauska kuin Paul’s Boutique ja yhtä iskevän energinen kuin Check Your Head. Ainoastaan sen verran vanhempi ja viisaampi kuin aikuisten miesten levyn tuleekin olla. Täydellinen torjuntavoitto keski-iästä.
Levyn “yhteiskunnallisuudesta” (Bush on paha, jos ette ole kuulleet) on nostettu iso haloo, mutta paljon riemastuttavampaa on huomata, etteivät miehemme ole menettäneet rakkauttaan lapselliseen itsekehuun, vaikeasti avautuviin populaarikulttuuriviittauksiin ja silkkaan hölynpölyyn. MCA tuntuu viettäneen viime vuodet sikari ja viski -dieetillä, mutta Mike D ja Adrock kuulostavat yhä näsäviisailta tarkkailuluokkalaisilta.
Juuri nyt on vaikea sanoa, mikä albumissa on parasta. Ehkä se on Brouhahan veikeä electro, ehkä Rapper’s Delightia lainaileva bailuraita Triple Trouble, ehkä kotiseuturakkauden ja lapsuusmuistojen täyteinen An Open Letter To NYC, koko Beastie-historian ylivoimaisesti koskettavin hetki.
Tai ehkä parasta on vain se, että tämä levy on olemassa. Kun olin nuori ja typerä, minusta oli hienoa että Beastiet olivat nuoria ja typeriä kanssani. Nyt me kaikki olemme keski-ikäisiä ja typeriä. Tätä levyä kuunnellessa sekin tuntuu hienolta.
Teksti: Antti Isokangas / Nöjesguiden
Kommentit
Keskustelut
Facebook