Beyoncé: B’Day

5.9.2006

tyyli, seksi, tuomiot

Beyoncén suuruutta ei voi kieltää ja jos tyttö tahtoo julkaista synttärilahjakseen albumillisen soolomateriaaliaan, niin tietysti tyttö saa niin tehdä. Sitten tätä omaa lahjaa myydään miljoonia kappaleita maailmaan muutamassa viikossa eli tapahtuu, kuten kaikille levyille, joissa Beyoncé on ollut mukana.

Sekään ei pelasta tätä levyä siltä tosiasialta, että Beyoncén toinen soololevy on äärettömän tylsä. Syyllisiä tasapaksuun ja turruttavaan tyyliin ei tarvitse hakea kaukaa, sillä neiti Knowlesilla on tapa tehdä kaikki pääasiassa itse, joten lyhyt vilkaisu peiliin riittää. Edes Pharrell, Sean Garrett tai Swizz Beatz eivät pelasta B’Day-levyä tylyltä tuomiolta.

Vasta 25-vuotiaan Beyoncén ura on häikäisevän hieno, mutta menestyksen jatkumisen kannalta kovin monta B’Dayn tasoista levyä ei voi julkaista. B’Day sisältää puolet varmoja sinkkuhittejä, kuten Check On It –jankutuksen ja Jay- Z:n tähdittämän Deja Vun, mutta mieto on niidenkin maku kokonaisuudessa.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen Suga Mama on ainoa, jonka haluaa kuulla uudelleen. Ehkä Kitty Kat menee vielä joskus samaan lokeroon, mutta muuten korkealta ja kovaa vedättelevä Beyoncé alittaa kyllä kaikki aikaisemmat rimansa sellaisella limbotaidolla, että harmittaa vietävästi. Vielä Freakum Dress yrittää taustoillaan jotenkin säväyttää, mutta Oo-oo-oo –hoilotukset saavat aikaiseksi vain syvän haukotuksen.

Jos tämä levy tosiaan tehtiin kahdessa viikossa, kuten Beyoncé on kehunut, niin olisi kannattanut pitää suu kiinni, sillä siltä tämä kuulostaakin. Tuotanto on tuiki tavallista, biisit keskivertolutkutusta ja seksillähän tätä myydään, joten aika turha pakkaus on Beyoncén synttäripannari.

www.beyonceonline.com

Anssi Järvinen