Brian Wilson: Gettin’ In Over My Head

7.7.2004

sukupolvet, kulttuurituotanto, tyyli, gorilla, yliopistot, kauhu, äänitaide, sota, musiikki, seksi

Kaikki tekivät kaiken ensimäistä kertaa kaikkien kanssa 60-luvulla. He keksivät rakkauden. Ja seksin. Ennen kuin sodanjälkeiset sukupolvet keksivät istua alas yliopiston rehtorin toimiston lattialle, kukaan ei koskaan protestoinut mitään. Myös musiikki keksittiin 60-luvulla, ja pop-listat olivat täynnä taiteellisesti kunnianhimoista ja maailmoja mullistavaa äänitaidetta. Näin on ainakin jos uskoo tämän solipsistisen sukupolven äänitorvia.

Kulttuurituotannon kannalta maagisella ajanjaksolla 1945-1955 syntyneet ovat hankalia. Tuohon aikaan ilmeisesti naitiin kuin kanit, sodan kauhujen hälvennyksen ja jälleenrakentamisen toivossa, joten lisääntymistalkoiden tuloksena syntynyt eläkepommisukupolvi on kuin kolmen tonnin gorilla. Se vaikuttaa kulttuuri-ilmapiiriin vielä pitkään. Mitä nykyaika voisi tällaisessa Xanadussa kasvaneelle sukupolvelle tarjota?

Tällä levyllä otetaan elementit, jotka tekivät Beach Boysista parhaimmillaan oikeasti jumalaisen yhtyeen, ja suodatetaan ne 80-luvun aikuisrock-estetiikan läpi. Aivan kuten omassa tuotannossaan tekivät aikoinaan Wilsonin levyllä nyt vierailevat Sir Paul ja Sir Elton, sekä Clapton, jonka vingutus ei koskaan lakkaa kuumottamasta. Ja kannen on tehnyt sama mies joka loihti Sgt. Pepperin – täysin samalla tyylillä. Koko paketti on kuin hillopurkki, joka haetaan kellarista ja huomataan että tiivisteet ovat pettäneet. Itse maestro vaikuttaa kaiken keskellä syyntakeettomalta.

Bassohuuliharpun käytöstä piste.

Teksti: Arttu Tolonen / Nöjesguiden