Plaza

Dome

BWO: Pandemonium - The Singles Collection (**)

29.4.2008

Kokoelmat, ralli, ruotsalaiset, uutuudet, sinkut, tärykalvo, levy-yhtiö, musiikki

bwopandemoniumLähinnä pelottavalta muinaisjäänteeltä näyttävä ruotsalainen Bodies Without Organs on niputtanut singlensä kokoelmalle saaden kasaan 18 kappaletta. Missä välissä ne näin paljon ehtivät singlejä julkaista?


BWO eli Bodies Without Organs rysäytti ensimmäisen kerran tärykalvot tiukalle neljä vuotta sitten Living In A Fantasy -rallilla.

Suomalaisia tämä outo ruotsalaiskombo villitsi ensimmäisen kerran keväällä 2005 Sixteen Tons Of Hardware -hitillä, jonka hyväksyimme singlelistallekin top 10:n sisään. Pandemonium on monille suomalaisille kuin uusi albumi, sillä meillä BWO ei ole onnistunut rymistelemään kansan sydämiin kuin noin joka kolmannella sinkullaan ja kokoelmalla on kolme uuttakin rallia, jotka ovat taattua BWO-laatua. Näistä uutuuksista Lay Your Love On Me oli kevään 2008 Eurovision-ehdokkaana, mutta Army Of Lovers -kauhumuistot taitavat olla vielä liian tuoreessa muistissa, jotta naapurikansamme olisi hyväksynyt BWO:n Serbiaan omana edustajanaan.

Niin siis niille, jotka eivät tiedä Army Of Loversia, niin kerrottakoon BWO:n Alexander Bardin rakentaneen yhden 90-luvun hienoimmista ruotsalaiskomboista tuuhean tukkansa alla ja bändi saavutti hittilistat biisi toisensa jälkeen. Army Of Loversin Crusified oli ikimuistoisin hetki ja onkin tavallaan ihmeellistä, että BWO ei ole onnistunut samanlaista lekaa kehään kantamaan.

Toisaalta maailma muuttui hieman noista eurodancen kultavuosista, mutta Bard ei sitä ole vielä huomannut, joten kerrottakoon se nyt hänelle. Eurodance ei tule vielä ainakaan kymmeneen vuoteen nousemaan siihen kukoistukseen, jota se eli 10 vuotta sitten ja on liian aikaista yrittää BWO:n tyylisellä musiikilla, vaikka se neropatti-Bardin mielestä onkin viileää. Saman ovat huomanneet uskomattoman monet ruotsalaiset, sillä BWO on singleistä 13 on noussut hiteiksi, jos rajana pidetään vaikka top 40 -sijoitusta.

Kokoelma BOW-singlejä on kaikesta olemattomuudestaan huolimatta omassa genressään siedettävä. Tuotanto on laadukasta, ulkomusiikilliset asiat ovat kohdallaan, singlet tarttuvia ja kokonaisvaikutelma ruotsalainen, joten niin kornia huttua kuin tämä musiikillisesti onkin, niin on BOW:ssa jotain kiehtovaakin. Vielä jos trio saisi tehtyä sen Crusifiedinsa, niin heistä olisi iloa muillekin kuin 90-luvun naapurimaamme tanssilattiahirmuille ja siihen meininkiin ihastuneille.

Älkääkä antako levy-yhtiönsä EMI:n kuvauksen hämätä, sillä BOW ei missään tapauksessa ole electro-pop-trio, vaan pop- tai eurodance-trio. Electro ja BWO ovat syntyneet maailman eri puolilla eivätkä ole vielä edes kuulleet toisistaan. Epäilen myös, että electro ei haluaisi edes nähdä tätä komboa Tätä voi kutsua vaikka sanalla ”tinttantuntta”, mutta ei sanalla electro.

2

PlusMiinusNolla
+ Laadukasta eurodancea tarttuvine yhteishoilotuksineen
+ Hyvä tuote
- 10 vuotta myöhässä, mutta kuinka paljon edellä aikaansa?
- Teollinen maku jokaisessa 18 raidassa
- Äänestetty Ruotsin parhaaksi bändiksi


www.electronordica.com

PS: Anteeksi asiavirhe eli Living In A Fantasy löytyy kuin löytyykin kokoelmalta. Syynä ei kenties ollut sima, vaan pitkä päivä. Eikä pullasta löytynyt lisätutkimisen jälkeen yhtään uutta ja tuoretta rusinaa, joten kahdessa tähdessä pysykäämme.

(edit 3.5.2008)

Anssi Järvinen

1.

Hei nyt jotain rajaa näihin arvosteluihin!!!

Siis BWO ei ole eurodancea ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Lay your love on me olisi ollut paras vaihtoehto Ruotsin edustajaksi.

BWO sentään onnistuu tekemään tarttuvia biisejä toisin kuin Suomessa kaikki tekevät vain olematonta rnb:tä tai hirveetä huutoheviä!!!

2.

”BWO eli Bodies Without Organs rysäytti ensimmäisen kerran tärykalvot tiukalle neljä vuotta sitten Living In A Fantasy -rallilla. No se debyyttinotkuttelu ei kuitenkaan edes mahtunut tälle kokoelmalle, jolta kyllä kaikki muut 18 singleä löytyvät, mutta tarpeeksi on niissäkin.”
—–
Kokoelman kappalelistasta poimittuna:

13. Living In A Fantasy 3:39
—–
”…Suomalaisia tämä outo ruotsalaiskombo villitsi ensimmäisen kerran keväällä 2005 Sixteen Tons Of Fun -hitillä…”

9. Sixteen Tons Of Hardware 3:30
…..

Onkohan levyä edes kuunneltu läpi? Vai arvostelija kenties ollut jo vappumielellä?

3.

Varmana ihan totta joka sana tosa arvostelusa! Hengetöntä ruottalaispillitystä ja turhaa roskaa. Kaikki euroviisut just tollasta.

4.

Tässä on kyllä kyseessä hyvä kokoelmalätty, tällaisen genren suurkuluttajalle.
Levyn yhdessäkään kappaleessa ei ole huomautettavaa (Paitsi hieman mielikuvituksettomassa Voodoo Magickissa). Se soljuu helposti läpi soittimessa, herättämättä suurta innostusta tai inhoa. Siis täysin harmitonta Dancepoppia maustettuna moderneilla soundeilla. Siis melko kasarimeininkiä.
En kyllä yhtään ymmärrä miten tuo arvostelija löytää missään sanan muodossa tästä Eurodancea, koska ne ovat molemmat täysin eri planeetoilta.
Parhaiksi paloiksi voisi levyltä irrottaa Barcelonan (Soljuu todella vaivattomasti siisteineen syntikoineen, mutta ei mikään hitti), Lay your love on me (Tyhjä message mutta varma tykki yhteishoilaukseen ja jää päähän), Temple of love (Se ehkä yhtyeen tunnetuin hitti meillä täällä Suomessakin, edustaa samaa muistettavuutta kuin edellinen, ja oli instant hitti, jollaista bändi ei ainakaan tänne Suomeen ole sen jälkeen saanut). Harmi että levyltä puuttuu Save My Pride ralli, (Koska se on Alcazar-Cover ja helkkarin kova palanen Ainakin Atticin Radio Edittinä).

Ei tämä paketti hurraa huutoja kaipaa, koska se on tyhjäpäisyyden riemuvoitto, mutta kyllä sen parissa voi hyvin kotibileitä pitää, ja jos joku vielä vinkuu vaikkapa lay your love on me biisin jälkeen että bileet ovat tylsät voi sen huoletta heittää pihalle. Menköön muualle bileitä pilaamaan.

3/5

5.

Huonoin arvostelu, mitä olen kuunaan nähnyt. Teksti vilisi epäjohdonmukaisuuksia ja kirjoitusvirheitä. Miksi muuten BWO:n kaltainen bändi, joka on ”omassa genressään siedettävä” saaa kokoelmallaan vain kaksi tähteä, vaikka arvostelussa mainitaan kappaleiden olevan hyviä? Ettei vain arvostelijan vakavastiotettavuus olisi vaakalaudalla, mikäli sattuisi vahingossa kehumaan pop-bändiä? Eurodanceahan BWO ei ole nähnytkään.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös