Celine Dion: D'elles

15.6.2007

kansitaide, naiseus, levytys, taustamusiikki, komiikka, sinfoniaorkesterit, feminismi, silkki

Celine Dionin uralle, eikä sen kummemmin suosiollekaan näy loppua. Lukuisien levytyksien ja satojen tuhansien myytyjen levyjen jälkeen suosio jatkuu vankkumattomana. Uusimmalla ranskankielisellä levytyksellä D’elles pitäydytään jo niin tutuksi tulleella linjalla. Mahtipontista ja, ah, niin Lady Celineä.

Ranskankieli, ja sitä kautta ranskaksi laulettu pop-musiikki lienee kova hitti maailmalla, mutta suomalaiseen makuun se lienee hiukan vaikeampi sovittaa. Kun laitan levyn soimaan, alkaa kotistreoissani ja mielessäni suomi-ranska-suomi-pop-maaottelu.

Tahmean alun jälkeen ”kuulolaitteeni” alkaa tottua tuohon erilaiseen, mutta kauniiseen kieliversioon. Mainittakoon kuitenkin, että Dion on levyttänyt noin puolet tuotannostaan aikaisemminkin ranskaksi. Suomineitohan ei kuitenkaan ranskankielistä musiikkia kuuntele, ainakaan poppia. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Mutta palataanpas asiaan eli tähän uusimpaan plättyyn D’elles. Levyn ilmoitetaan olevan ylistys naiseudelle, ja sitä se todella onkin, kansitaidetta ja nimeä myöten. D´elles – punaista silkkiä ja höyheniä. Celinestä otetut kuvat tihkuvat lady-like-tunnelmaa, ja kansitaide sensuellia fiilistä.

Levy paranee siis kieltämättä kuunnellessa, mutta sinfoniaorkesterin päällä vellova pop-hässäkkä kappale kappaleen jälkeen saavat biisit soljumaan raskaana ketjuna jättämättä jälkeäkään. Tunnelmat vaihtelevat levyn kulun myötä jossain Sound of Musicin ja Euroviisutunnelmien välimaastossa. Celinen lauluääni on kuitenkin omaa luokkaansa, sitä ei käy kieltäminen. Se on erittäin kaunista kuunneltavaa.

Albumin ensimmäiset kappaleet ovat todella mahtipontista kamaa, mutta jo kolmannella raidalla päästään Celinelle niin tutuksi tulleeseen pop-jytään ja totta kai viuluilla sun muilla höystettynä. Levyn kammottavin biisi lienee raita viisi. La diva -kappale levyn naiseudelle tehtyjen ylistysvirsien joukossa lienee se viimeinen lyijyniitti. Oopperalaulua ja mahtipontista Sound of Music –tunnelmaa toden teolla. Liika on liikaa, tunnen pientä komiikan tuntua ilmassa.

Myös hyviä kappaleita on levyltä kuitenkin löydettävissä. Kappale kahdeksan – Si j´etais quelqu´un on suorastaan loistava biisi. Celinen ääni pääsee oikeuksiinsa, melodia on kaunis ja kokonaisuus on mukavaa kuunneltavaa. Mainittakoon vielä, että levy loppuu ehkä hiukan kummallisesti tuutulauluun Berceuse. 

Kokonaisuutena  Celine Dion voittaa suomi-ranska-suomi-otteluni. Johtuneeko se iki-ihanasta lauluäänestä vai parista hyvästä kappaleesta. Kolmentoista biisin maratonin jälkeen olo on kuin Oscar-voittajalla. Levylle on löydetty monenlaista tunnelmaa, ja feminismin ylistys on todellakin valmis. Suosittelen soitettavaksi vaikka Tupperware-kestien taustamusiikkina. 

—–     

Loppukommenttina lienee hyvä mainita asiasta tietämättömille, että Celinen korkokengät ovat jo vuodesta 2002 pysyneet tanakasti Las Vegasin kamaralla, missä hänen viihdespektaakkelinsa A New Day on pyörinyt Caesar’s Palacessa ilta illan jälkeen, ja totta kai jokainen show on ollut aina loppuunmyyty.

Lisätietoja

Anu Karkkonen