Coldplay: X&Y

7.6.2005

Coldplay, albumit, tyyli, stadionit, kasvatus, musiikki, Pink Floyd, Square

Käsikirjoituksen mukaisesti Coldplay on tehnyt mahtipointisen albumin, jonka musiikki täyttää tarvittaessa vaikka kaikki maailman stadionit. Jotta yhtye voi olla maailman suurin rockbändi tällä hetkellä, sen täytyy tehdä suurin rocklevy. A Rush Of Blood To The Head oli muhkea läpimurto, mutta ei se suuri levy. Siksi kaikki biisit ovat nyt noin viisiminuuttisia ja sisältävät vähintään yhden käänteen.

Yhtye ei ole tyhmä, joten se tasapainoittaa suureellisuutta intiimyttä hakevilla sanoituksilla. Chris Martinin laulujen perusteemoina ovat yhdessäoleminen, tulevaisuuden pelko ja se että riskejä täytyy ottaa, koska ”How can you know it / If you don’t even try.” Kuulostaa siltä kuin Martinin mielestä naiivit sanat ja kömpelöt riimit ovat avain intiimiyteen. Ei hän näillä sanoituksilla ainakaan asetu kuulijan yläpuolelle. Mutta sanoissa vaivaa sävyjen ja mielikuvituksen puute.

Ensimmäinen single Speed Of Sound on albumin iisein ja valoisin biisi, mutta vain pisara kokonaisuudesta. Kraftwerkiltä riffin lainaava Talk voi kasvaa suosikiksi. Kepeän melodinen popbiisi muuttuu käännekohdassa kentmäisen kitaranostatuksen myötä dramaattisen tummaksi. Levyn tasaisesti nakuttava kohokohta Low kasvaa hiljalleen tiheän kitarakuvion ja The Curen A Forestia muistuttavan basson voimin. Biisissä myös lopun väsähdys ja uusi herääminen toimivat. Muualla pakahduttava kasvatus ja hempeä outro kuulostavat vain maneerilta. Jo levyn avaava Square One tekee selväksi, että nyt biiseissä saattaa olla osia kuin Radioheadin Paranoid Androidissa eikä Pink Floyd -vaikuitteita piilotella. Silti Coldplay pysyy lähes loppuun asti hillittynä itsenään.

Päätösraita Til Kingdom Come muuttaa kaiken. Kappale on akustisvoittoinen rämpyttely, jossa on tilan tuntua ja demomaista raakuutta. Coldplay näyttää, että se voisi tehdä kaikki biisinsä riisutun yksinkertaisesti. Tyyli pukee Coldplaytä paremmin kuin kaiken maailman monivaiheiset nostatukset. Lopetus on portti valoisaan tulevaisuuteen.

Teksti: Jonathan Mander / Nöjesguiden