Common: Be
15.6.2005
Commonin edellinen albumi Electric Circus oli levy, joka fanin piti vain kestää. Kun yksi 90-luvun profiilikkaimmista mc:istä halusi yhtäkkiä tehdä albumin joka on hiphopin Dark Side Of The Moon, oli syytä huolestua hiukan. Muutamista psykedeelisistä bluesrockjameista kärsinyt levy ei ollut huono, mutta silti sitä oli hieman tuskallista kuunnella. Common-fanit huokaisivat vihdoin helpotuksesta, kun kuulivat miehen vanhan kaverin Kanye West pelastaneen hänet siipiensä alle.
Be-levyn biiseistä valtaosa on Kanyen tuotantoa, ja lopputulos on tunnelmaltaan yhtä lähellä Commonin klassikkoalbumeita (toisesta neljänteen) kuin Westin omaa tai hänen laulajakumppaninsa John Legendin debyyttiä. Be on itseasiassa niin häkellyttävän tarttuva ja mukava levy, että syystä alkaa epäillä omaa arvostelukykyään.
Tekeekö Kanye West tässä Commonille vain ne samat temput kuin muille hittiä janoaville artisteille? Onko Common oikeasti uskottava palatessaan lyyrisille juurilleen? Ovatko profeetalliset julistukset vaihtuneet esimerkiksi seksiä tihkuvaan Go’hun ja Testifyn tylyyn oikeussalidraamaan? Entä kuulostaako Be vielä yhtä mukaansatempaavalta, kun biisit ovat soineet kesän klubeilla, MTV:ssä ja radiossa, ja sadepisarat alkavat valua niskaan?
Vintage-soulsamplejen, pehmeiden jousien ja puhaltimien eteenpäin viemä, Bilalin ja John Legendin laulujen kuorruttama Be on kuin tehty aurinkoisiin loppukesän päiviin. Levy on pikemmin Rubber Soul kuin Dark Side Of The Moon. Ehkä se on vain seuraava luku Commonin vaiherikkaalla uralla. Se saattaa olla lopullinen kaupallinen läpimurto tai pakonomainen yritys päivittää 90-lukuisen mc:n soundia. Tai sitten se on vain Be, hyvä levy.
Teksti: Teemu Fiilin / Nöjesguiden
Kommentit
Keskustelut
Facebook