Daft Punk: Alive 2007 (****)
26.11.2007
Elektronisen musiikin siirtäminen klubeista massiivisille festivaaleilla tai stadioneille onnistuu harvoin. Daft Punkilta taittuu sekin ja heidän Alive 2007 onkin yksi parhaista livetaltioinneista aikoihin.
Ranskalainen Daft Punk on julkaissut 12 vuoden aikana vain kolme studiolevyä, mutta jo kaksi livelevyllistä, kattavan kokoelman sekä pari loistavaa dvd:tä. Livelevyistä ensimmäinen eli jo kymmenen vuotta sitten julkaistu Alive 1997 kärsi lyhyenäkin materiaalin kapeudesta, sillä olivathan Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo saaneet valmiiksi vain runsaan albumillisen musiikkia. Alive 2007 on täysin erilainen kokonaisuus, jossa reilun tunnin aikana kuullaan jotakuinkin kaikki merkittävä ja se on Daft Punkin kohdalla yllättävän paljon hyviä biisejä.
Alive 2007 koostuu 27 kappaleesta, jotka duo on sekoittanut uudelleen siten, että varsinaisia biisejä onkin soittolistalla vain 12. Ikäänkuin pienistä megamiksauksista rakentuva Daft Punkin suuri live-elämys on ollut koettavissa noin 40 keikalla kesästä 2006 alkaen ja tämä Alive 2007 -levy nauhoitettiin kesäkuussa 2007 Ranskan Bercyssä. Kiertue jatkuu vielä vuoden loppuun Japanin sekä Australian osalta, joten jos tämän haluaa kokea elävänä, niin alkaa olla kiire matkustaa maailman toiselle puolelle.
Albumi alkaa verkkaisesti biisillä, joka on hybridi Robot Rock ja Oh Yeah –kappaleita. Ikäänkuin introna toimiva leiskautus osoittaa Daft Punkin voiman eikä tätä junaa pysäytä mikään ennen aivan loppupuolen pienoista notkahdusta, joka sekin osuu tavallaan nappiin, sillä Prime Time Of Your Life, Brainwasher, Rollin’ And Scratchin’ sekä Alive on kasattu niin energiseksi iskuksi, että Da Funk ei tunnu enää miltään. Sekaannus kestää kuitenkin vain hetken, kun tajuaa, että Da Funk on kuitenkin Da Funk eli duon ensimmäinen varsinainen hitti.
Keikalla kuullaan kaikki klassikot, sillä sellaisiksi nämä voi jo tässä vaiheessa tituleerata. Tarjolla ovat siis One More Time, Too Long, Harder Better Faster Stronger, Face To Face, Human After All, Around The World ja niin edelleen, joten mitään olennaista ei ole jätetty pois levyltä, joka on kaikilta osiltaan yllättävän hienosti onnistunut taltiointi.
Alive 2007 on tavallaan hieman samanlainen kokemus kuin nähdä Chemical Brothers tai Fatboy Slim parhaina päivinään koneiden ääressä, mutta nyt vain pitää tyytyä pelkkään audiokokemukseen. Kun se puoli on näin onnistunut, niin mitäpä sitä lähteä tungokseen hikoilemaan, kun Daft Punkin liven voi tuoda kotiinkin tämän levyn myötä, mutta valitettavasti ilman yhtään uutta biisiä.
Albumillinen elektronista musiikkia konserttitaltiointina on harvinaisuus ja suurin osa julkaisuista on tästäkin huolimatta vain keskinkertaisia, mutta Daft Punk osoittaa miten kansa villitään. Alive 2007 on kuin täydellinen DJ-keikka sillä erotuksella, että kaikki musiikki on Daft Punkia. Bonuslevyn sisältävä versio tarjoaa lisäksi yhden ylimääräisen 9-minuutin raidan, jossa on ilahduttavasti mukana myös Music Sounds Better With You eli Stardustin ainoaksi jäänyt julkaisu sekä Harder Better Faster Stronger –video.
![]()
PlusMiinusNolla
+ Upea livelevy ja harvinaista, elektronista herkuttelua
- Jos tätä ei julkaista dvd:nä, niin se on ainoa huono puoli kokonaisuuden kannalta ja rokottaa täysistä tähdistä
+ Kaikki hitit ja enemmän editoituna hienoksi jatkumoksi
+ Tämäkin osoittaa Daft Punkin olevan yksi merkittävimmistä ranskalaisartisteista kautta aikojen
Anssi Järvinen
- 1.
-
Miksi 4/5 kaiken ylistyksen jäleken? :o
- 2.
-
antaisin ite kanssa 4/5, koska satuin olemaan paikan päällä ja sitä fiilistä ei cd:lle saa, vaikka setti olikin aivan loistava.
- 3.
-
Ihan van tiedoksi, tätä ei julkaista DVD:nä. Joten neljä tähteä on ihan sopiva tälle.
- 4.
-
Säki pääsit käymässä livenä. Aivan mahtava todellakin varmaan elämäni paras konsertti.
Kunhan nyt julkasis Live dvd:n vielä niin oon tyytyväinen.





Kommentit
Keskustelut
Facebook