E-Type: Eurotopia (***)
4.11.2007
Ruotsalainen E-Type ei taivu muotien muuttuessa, vaan julkaisi jälleen albumillisen uskomattoman autenttista eurodancea 90-luvun hengessä. Flashback-varoitus.
Niin se aika rientää, että E-Typen Last Man Standing –albumin julkaisusta on kulunut kymmenisen vuotta. Siis siitä albumista, jolta lohkottiin sellaiset hitit kuin Here I Go Again ja Angels Crying. Ne olivat megahittejä, joita ilman DJ ei olisi voinut pysyä elossa yökerhossa. E-Type ei suinkaan ole lipsunut noista ajoista, vaan jatkanut sinnikkäästi valitsemallaan tiellä. Eurotopia on jo miehen kolmas albumi tällä vuosituhannella, joten ainakin hän itse uskoo itseensä.
Tätä keskitien europoppia Martin E-Type Erikson takoo myös tuoreella Eurotopiallaan. Yhdeksän biisiä, joista seitsemän on suoraa tanssilattiatuuttausta noin 140 biitin vauhdilla, yksi letkeä kesävenkoilu ja näiden väliin temponsa saanut Inside. Peruslinja on suoraviivaista dancea sellaista janoaville. Eurotopia on niin rajut ysäri-flashbackit aiheuttava albumi, että pahaa tekee, jos noista ajoista on yrittänyt päästä eroon keinolla millä tahansa.
Eurotopian aloittaa True Believer, jonka tuotannosta vastaa kultasormi Max Martin. Sama mies on kiireiltään ehtinyt rakentaa albumille myös Eurofighteria muiden tuottajien kanssa, mutta oikeastaan linjassa ei voi kuulla, että kuka on nippeleitä ja nupikoita vääntänyt, vaan Erikson itse on pitänyt huolen äänimaailman pysymisestä juuri siinä oikeassa, 90-lukuisessa kurssissa.
E-Type ällistyttää ja hengästyttää parinkin biisin pamputuksella, mutta kokonainen albumillinen on jo melkoinen trippi takavuosille. Kun biisit on rakennettu samalla kaavalla kuin ennenkin eli kaunisääninen nainen (Sanne Karlsson) hoitaa kertosäkeet ja Martin Erikson papattaa yksinkertaiset lyriikkansa väleihin, niin onhan tässä jotain hienoa. Se on pakko myöntää, että E-Type edustaa kylmän rauhallisesti genreä, joka oli ehkä vihatuin vielä viisi vuotta sitten, mutta alkaa taas kuulostaa hauskalta ja puhdistaa ilmapiiriä kaiken rock-runttauksen keskellä.
Albumin hurjin veto on Ding Ding Song, joka täysin järjettömin sanoituksin iskee kuulijaan kuin Coco Jambo tai Ace Of Basen ensimmäiset taideteokset silloin aikoinaan. Olisi mahdotonta sanoa milloin biisi on tehty, jos asiaa ei tietäisi. Kun albumin lopettaa Loud Pipes Saves Lives –albumille tehdyn, mutta julkaisematta jääneen Inside-rallin remix, niin ilmaan jää erikoinen tunnelma. Inside ei edusta E-Typeä juuri millään tapaa, vaan on klubihousemainen mätke, jossa ääneen pääsee vain nimeämättä jäänyt laulaja, joka kenties on ruotsalainen Sarah Dawn Finer, mutta ken tietää.
PlusMiinusNolla
+ Rehtiä eurodancea
- Voi aiheuttaa pahoinvointia, jos muistot 90-luvusta ovat huonoja
+ Ding Ding Song on järjettömin tänä vuonna julkaistu biisi eli mahdollinen hitti
- Vuoden ehkä hirveintä kansitaidetta ja levyn nimi ei voisi olla huonompi
Anssi Järvinen
- 1.
-
HUIPPULEVY! Erottuu kaikesta muusta musiikista aivan täydellisesti, ja postitiivisesti. Toivoisin, että tämä ihmemies, eli Martin Eriksson jatkaisi musiikin tekemistä niin kauan kuin ideoita, intoa ja voimia riittää, ja toivottavasti niitä riittää vielä vuosikausia! Mutta fakta kuitenkin on se, että E-Typen fantastista eurosoundia ei tule mikään korvaamaan ikinä levyllä, eikä E-Typen valtavaa energiaa lavalla tule mikään korvaamaan ikinä!
Tällä uudella Eurotopia -levyllä on mielestäni yksi elämää suurempi biisi, eli tietysti True Believer, pari myös todella loistavaa vetoa; toinen sinkku Eurofighter ja kesäisen leppoisa Ding Ding Song. Ja näiden lisäksi levyltä löytyy vielä muutama hyvä kappale ja yksi ihan ok. Levyn päätösraita on todella kehno ja kummallinen, se onkin mun mielestä ainoa huono biisi tällä kiekolla.
Ja mä ainakin tykkään myös tästä E-Typen kansitaiteesta ja levyn kuvista, eikä nimikään huono ole! Päinvastoin, ne on tyyliltänsä eurodancemaailmasta, mistä bändin musiikkikin on! Tuollaisia kuvia on vaikea löytää muilta levyiltä, ja itse E-Typen vanhempien levyjenkin kuvat ovat ihan erilaisia!
Kommentit
Keskustelut
Facebook