Plaza

Dome

Egotrippi: Maailmanloppua odotellessa (****)

14.10.2008

maailmanloppu, albumit, Air, äänimaisema, musiikki, sirkukset, Helsinki

egotrippimaailmanloppua21115-vuotias Egotrippi vain paranee vanhetessaan. Maailmanloppua odotellessa on samalla totinen ja hilpeä sekä siisti ja rosoinen albumillinen laadukasta musiikkia.


Egotripin ensimmäiset 10 vuotta olivat tasaisen varmaa tallustelua sekavassa suomalaisessa poprock-kaartissa, mutta sitten viimein ihmiset rakastuivat yhtyeeseen Matkustaja-albumin myötä. Kombo alkoi jo Helsinki-Hollola -albumin myötä menettää puristisen otteensa ja kun yhtye aikuistui, alkoi ikäänkuin löysätä, niin Matkustaja ja Vielä koittaa uusi aika sekä niiden välissä pudotettu hittikokoelma nostivatkin yhtyeen sen ansaitsemalle menestystasolle.

Vaan helpolla ei Egotrippi yleisöään päästä, sillä vaikka Maailmanloppua odotellessa onkin äkkiseltään mukavaa poppia, niin albumi on myös haasteellinen. Jo ensimmäiseksi radiosingleksi valittu Hyvästi naiset osoitti, että Egotrippi soi nyt eri taajuuksilla. Harmoninen, totinen ja kaunis kappale on kuin Pepe Willbergiä 30 vuoden takaa. Willberg-tunnelmia vilahtelee albumilla muuallakin eli yhtye ammentaa menneiden vuosikymmenten kotimaista perimää, mutta niin hienosti, että miltään menneiden aikojen tribuutilta Maailmanloppua odotellessa ei kuullosta. Enemmänkin Egotrippi kuulostaa albumin loppupuolella Suomen Airilta, sillä Suruisassa voimme matkata tuon nerokkaan ranskalaisduon luomien äänimaisemien äärelle. Eivätkä Purple tai Huhtikuu muuta vallitsevaa tunnelmaa.

Seesteistä seitkytlukua Egotrippi yhdistelee Maailmanloppua odotellessa -albumillaan rempseisiin rallatuksiin, kuten nimibiisi Maailmanloppua odotellessa tai Ei se tästä osoittavat. Sanoitukset ovat humoristisia, mutta jokaisessa vitsissä tuntuu olevan ainakin puolet totta. Lyyrisesti seitsemäs albumi on tekijöidensä kypsin, oivaltavin ja jopa valistavin menettämättä missään vaiheessa viihdyttävyyttään.

Egotrippi on Maailmanloppua odotellessa -albumillaan juuri niin hyvä kuin odottaa saattaa. Kaikkea sitä, josta yhtyeessä olemme tällä vuosituhannella saaneet nauttia on niputettu yhteen, mutta samalla lisätty sanoihin vielä ripaus hauskuutta ja tuotantoon sekä soittamiseen uusia vivahteita. Kaikesta humorisisuudestaan huolimatta levyllä on yllättävän monia koskettavia ja surullisiakin hetkiä. Tasapaino on niin hyvä, että Maailmanloppua odotellessa on ehdottomasti yksi vuoden 2008 kotimaisista albumeista.

4

PlusMiinusNolla
+ Hilpeät ja surulliset tarinat hienoissa puitteissa
+ Egotrippi on kuin Suomen Air
+ Monipuolinen ja eheä kokonaisuus


Lue myös Kaistan Ilta sirkuksessa -keikkaraportti.

www.egotrippi.com

Anssi Järvinen

1.

AAh, en malta odottaa että saan platan käsiini!!! Egotrippi forever <3

2.

Missä voisin kuunnella kunnon näytteet biiseistä, ilman että kuuluu vaan intro?

3.

Jee, hyvä poijjaat!

4.

Ekat mp3set jo kuunneltu puhki ja rahisevat eli varmaankin viikonlopuksi haen verkkokaupasta uudet. Tästä ei saa tarpeekseen eli hyyyyyvääää poijjjaaa!

5.

Noh aika tasapaksua kamaa on tää plätty! Sais heittää tuottajan pellolle ja ottaa uusi tilalle ja sähkökitarat kaikkien kellopelien yms. tilalle huutamaan täysillä, tyyliin ”unihiekkaa”. Ei se tästä on hauska biisi ja valssi on kaunis, jotain hyvää on myös kaikenlaista harmia -kappaleessakin, muuten ei oikein 20 euron arvoinen teos. Alelaarista 7-8 eurolla varteenotettava hankinta.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös