Eminem: Encore

18.11.2004

albumit, lyriikka, underground, musiikki

Eminem tekee tasoisekseen MC:ksi varsin piinallisia levyjä. Hänen riimittelynsä tekninen taidokkuus on toki uransa alusta lähtien ollut huikeaa ja sävellys- ja tuotantotyylinsä erottuu massasta. Kuitenkin jo neljäs albumi prototyyppistä Eminemiä saa hymyn hyytymään tehokkaasti. Mies tuntuu pilaavan itse omat levynsä vain olemalla liian Eminem.

Encoren lyriikoissa Eminem on fiksumpi ja maltillisempi kuin koskaan aiemmin, mikä ei toki tarkoita että hän olisi varsinaisesti astumassa vielä Commonin tai Talibin varpaille. Tämä onkin Eminemin ainut edistysaskel sitten edellisten albumien, vaikkakin kyseenalainen: valtaosa ihmisistä varmasti haluaa kuulla Mathersilta nimenomaan sitä suun pieksentää. Eminem on Dr. Dren avustuksella tuottanut 20 kohtalaisen puuduttavaa raitaa, joiden joukosta on kovin vaikea löytää valopilkkuja. Läpituttujen palikkamaisten rumpuohjelmointien ja dramaattisten mollisointujen joukosta erottuu vain Martikan Toy Soldiersin ja Heartin Crazy On Youn sämplätyt kertosäkeet. Tekstiä sinkoaa Empulta jälleen kuin yleiseltä syyttäjältä ja alan odottaa malttamattomasti jopa Obie Tricen ja 50 Centin guest-spotteja vain jotta korvani saisivat edes hetken lepoa kaverin päällekäyvältä ääneltä.

Eminem tekee toki aivan itsensä kuuloista musiikkia, eivätkä hiphopin muotivirtaukset vaikuta miehen levyihin. Hän on onnistunut lyömään läpi valkoisena miehenä mustassa genressä, löytämään nerokkaasti oman välimaastonsa undergroundin ja valtavirran, tyhmän ja älykkään, surullisen ja iloisen välillä. Mutta älkää vain pakottako minua kuuntelemaan enää yhtään hänen levyään, tai tulen kipeäksi.

Teksti: Teemu Fiilin / Nöjesguiden