Eri esittäjiä: Livenä Vieraissa (***)
8.11.2008
The Voice -kanavan nerokas liveidea toimii tv-ruudussa eikä kokoelmakaan hassumpi ole. Apulannan ja Herra Ylpön suoritukset ovat levyn hervottovimmat.
Livenä Vieraissa -kokoelmalla Suomen kärkikaartin artistit soittavat livenä jonkin toisen artistin musiikkia ensimmäisellä levyllä ja toisella vetaisevat oman teoksensa livenä. Lopputulos voisi olla totaalinen itsemurha, mutta kuten albumikokonaisuus osoittaa, niin artisteilla on ollut tahtoa perehtyä aiheeseen eikä lauteille olla kivuttu treenaamatta. Tämä ei tosin tarkoita, että kaikki 10 artistia saisivat synninpäästön.
Albumin aloittava Herra Ylppö & Ihmiset saa naaman vääntymään virneeseen jo siinä vaiheessa, kun katsoo kansipaperia. Ylppö on ystävineen päättänyt versioida PMMP:n Rusketusraidat ja sehän riittää mielenkiinnon herättämiseen. Rusketusraidat Ylpön versioimana on raskas ja energinen. Energia on PMMP:n suoritukseen verrattuna miehistä ja uhoa täynnä, mutta toimii hyvin. Samaan kategoriaan astuu myös Olavi UusivirtaTunnottomalla eli Jenni Vartiaisen taannoisella hitillä.
Kokoelman onnistumisiin kuuluu myös Poets Of The Fallin Chris Cornell -tulkinta You Know My Name, Apulannan Huomisen kyynel eli Paul Oxley’s Unitin suomeksi käännetty Spanish Bars, Indican Popeda-veto Kersantti Karoliina, Happoradion 12 apinaa (Nylon Beat) sekä Jonna Tervomaan Missä lie kondiksessa eli uusi versio First Edition -biisistä. Näissä kaikissa on sitä jotain, jota uuden version tekeminen mistä tahansa kappaleesta vaatii eli uudistamista, onnistumista ja persoonallista toteutusta. Lähimpänä alkuperäistä on Poets Of The Fall, mutta tuokin suoritus puolustaa paikkaansa tällaisella kokoelmalla.
Livenä Vieraissa -albumin pettymykset ovat Negative (Karma Killer), 51Koodia (Juppihippipunkkari) ja Uniklubi (Mun koti ei oo täällä). Onnistuminen ei vaivaa näitä raitoja eli kolmikolla ei ole mitään uutta annettavaa versioimiinsa kappaleisiin. Negativen ja Uniklubin laulut eivät ole sitä tasoa, että miehiä pitäisi taputella selkään hyvän suorituksen päätteeksi. 51Koodia on puolestaan rankentanut Neljä Ruusua -teosta tavalla, jota voi kuvailla lähinnä väkinäiseksi.
Kokoelman toisella levyllä kuullaan samojen tekijöiden väännöt omista hiteistä. Selkeimmin voittajiksi tällä osuudella suoriutuvat Jonna Tervomaa, Herra Ylppö & ihmiset sekä Apulanta. Muissakaan taltioinneissa ei ole moitittavaa, mutta ei myöskään mitään erityisen hienoa.
Kaikkiaan studiolivenä nauhoitettu Livenä Vieraissa on hyvä kokoelma ja jalostuessaan tämä konsepti voi jatkossa tarjota lisää unohtumattomia helmiä. Vielä tällä kerralla kokonaisuus ei säväytä, vaikka muutamat valopilkut onkin saatu nauhoitettua. Epäkelpo materiaali kylmästi ulos ja Livenä Vieraissa olisi kultakimpale.
![]()
PlusMiinusNolla
+ Puolet covereista onnistuneita ja yllättäviä
- Uniklubi, Negative ja 51Koodia pettymyksiä
+ Konseptina kehityskelpoinen
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook