Faithless: To All New Arrivals
29.12.2006
Faithless nousi maailman hittilistoille 90-luvun puolivälissä kahdella aikansa kulmakivellä eli hiteillään Salva Mea ja Insomnia. Nuo kaksi megahittiä edustivat jotain uutta ja erikoista, mutta olivat vain jatkumoa hittien takana väijyneen Rollo Armstrongin nerokkaille oivalluksille. Ennen Faithless-hittejä herra oli jo ehtinyt olla mm. Felix ja Rollo Goes Camping tai vaikka Rollo Goes Mystic.
Aliaksista Faithless elämään ja remmiin liittyivät myös Sister Bliss sekä Maxi Jazz. Kolmikko on onnistunut luomaan viisi levyllistä ajatonta ja kerrassaan ihailtavan nokkelaa konemusiikkia, jossa on sielua enemmän kuin monessa soul-artistin kyhäyksessä. To All New Arrivals on jälleen osoitus kolmikon erehtymättömyydestä.
Albumin avaavassa Bombs-singlelohkaisussa vierailee Rollon taannoin löytämä Harry Collier eli KUBB-bändin vokalisti ja sitä seuraava Spiders, Crocodiles & Kryptonitessa kuullaan tietysti The Curen Robert Smithiä, sillä biisi perustuu lähes kokokaan Curen Lullaby-biisiin. Näiden kahden vieraan lisäksi Faithless on saanut studioonsa upean Cass Foxin eli naisen, joka lauloi vuosia sitten Rui Da Silvan Touch Me –hitin, sielukkaan Cat Powerin sekä One Eskimon ja tietysti myös Rollon sisko eli Dido on jälleen äänessä omalla uneliaalla tavallaan.
Paikoin uusi Faithless-albumi kiihtyy hurmosmaiseen klubivatkaukseen, mutta leppyy sitten jälleen lähelle ambientia, kuten Faithlessin levyillä on ollut tapana. Sanoituksissa herätellään maailmaa näkemään ne, jotka nälkää näkevät tai muuta vääryyttä kokevat. Jeesustelusta kolmikkoa ei silti voi syyttää, sillä paketti pysyy niin upeasti ojennuksessa, että tästä olisi monilla muusikoilla opittavaa. Niin sanoman kuin musiikinkin puolesta.
Ehdottomasti ainakin neljän tähden levy ja vaikka vuodet purevat tiettyjä soundeja lailla rotan, niin jostain syystä Faithlessin maailmassa muuttumattomuus ei kuulosta pahalta. Se kuulostaa hyvältä. Tässä on levy, jota jaksaa kelata kymmeniä kertoja alusta loppuun.
Lue myös Kaistan Faithless-haastattelu, jonka löydät täältä.
www.faithless.co.uk
www.sonybmg.fi
Anssi Järvinen





Kommentit
Keskustelut
Facebook