Fatboy Slim: Palookaville

11.10.2004

musiikki, Hauvat, tyyli, Spike, Blur, koreografia, elokuvateatterit, afrikkalaiset

Fatboy Slim on kuin iloisempi versio Mobystä. Lähes saman ikäisiä musiikintekijöitä yhdistää halu tehdä yksinkertaisista aineksista biittipohjaista musiikkia, joka Mobylla surettaa menevästi ja Fatboy Slimillä ilostuttaa menevästi. Molemmilla on taipumus luottaa hallitsevaan vokaalisampleen.

Palookavillen 90-lukuisuus ja ohuus sai minut toteamaan heti kärkeen: surkea levy. Pian mielipide tarkentui. Levy osoittautui mukavaksi kotikuuntelussa.

Cook on vanha koira, joka ei opi uusia jekkuja, mutta hän käyttää niitä vanhoja ihan pirteästi. Samaan tapaan kuin The Prodigyn uusi, Palookaville erottuu olennaisena edustamassaan genressä. Sekä Howletilla että Cookilla on heikkouksista huolimatta vahva ominainen tyyli, joka nostaa heidän levynsä monen vastaavalta vaikuttavan biittinikkarin yläpuolelle.

Avausbiisi Don’t Let The Manin aikana tajuaa, että Spike Jonzen ohjaaman Praise You -videon tanssijat taitavat yhä vetää erikoisia koreografioitaan elokuvateatterin ulkopuolella. Kaikkien edes melkein hyvien biisien rinnalle kaipaa täydennykseksi Jonzen visuaalista jälkeä. Video tukisi hienosti tunnelmallista North West Threetä tai vaikka Blackaliciousin Lateefin vahvistamia Wonderful Nightia tai The Journeya.

Palookaville on sopivaa musiikkia nachojen syömiseen, kunhan muistaa skipata afrikkalaisen musiikin insinööriversion Jin Go La Ban ja Put It Back Togetherin, joka Damon Albarnin laiskojen vokaalien ansiosta kuulostaa vain surkealta Blur biisiltä.

Teksti: Jonathan Mander / Nöjesguiden