G-Unit: T*O*S (***)
22.7.2008
50 Centin hip hop -kollektiivissa ei äkkiseltään ole mikään pielessä. Jos herrojen kukkoilua sekä itseriittoisuutta tutkii tarkemmin, niin G-Unit on kammottava, mutta silti jämäkkä.
G-Unit on yksi hip hopin unelmajoukkueista, sillä sen muodostavat 50 Cent, Lloyd Banks sekä Tony Tayo ja aikaisemmin mukana olivat myös Young Buck sekä The Game. Kaksi jälkimmäistä sai lähteä syystä tai toisesta, mutta olennaista oli, että he eivät muiden jäsenten mukaan olleet tiimipelaajia. Hemmojen poistaminen vahvuudesta saattoi tehdä hyvää joukkueelle, mutta samalla se on osaltaan näivettänyt G-Unitia. Tosin Young Buck kummittelee muutamalla albumiraidalla vierailijana.
T*O*S eli Terminate On Sight -albumillaan G-Unit on juuri sellainen kuin se oli viisi vuotta sittenkin debyyttilevyllään Beg For Mercy.
G-Unit on kukko tunkiolla, jossa kaahataan aseet hansikaslokerossa millä tahansa tarpeeksi kromisella ökyautolla ja huudellaan hävyttömyyksiä kattoikkunoista. Hienoa, mutta toisessa päässä ravintoketjua elää kovin erilainen hip hop -kulttuuri, joka ei juurikaan tästä rehvastelusta välitä.
Puoliväliin on hyvä istahtaa miettimään G-Unitin onnistumista omassa työssään ja silloin joutuu nyökkäämään enemmän kuin ensimmäisen albumin soidessa.Terminate On Sight on levy, joka kylvää samaa tarinaa kuin 50 Centin ja kollegoidensa albumitkin. Tytöt, heikot ihmiset ja kaikki muukin miljonääriä vaivaava saa oman satsinsa tylytyksestä, mutta koska tästä venkoilusta suuri osa on teatteria, niin sitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Takana ovat ne ajat, jolloin kuulia kehoonsa kerännyt 50 Cent vaikutti kärsivältä osapuolelta. Nyt ollaan sillä osastolla, että joukko kehottelee lähinnä ”katsomaan mun autotalliin”, kuten biisissä Close To Me. Whatever turns you on.
Terminate On Sight on tuotettu hyvin, riimit ovat täynnä itseään ja raha haisee, joten pakkohan näillä metodeilla on jossain määrin onnistua. Silti tästä kaikesta paistaa läpi rahastus ja eliitismi, jollaista voi nähdä nykyään lähinnä hip hopilla tai huumeilla rikastuneiden keskuudessa. Tai sitten Moskovassa, jossa jopa G-Unitin kromaukset näyttävät lähinnä rihkamalta, mutta G-Unit voi olla vielä unelmatehdas.
![]()
PlusMiinusNolla
+ Jatkaa 50 Centin ja ystäviensä röyhkeää linjaa
- Hip hop voi olla myös kekseliästä, mutta sitä G-Unit ei ole
- Gangsta? Jep jep.
+ Tuotanto kohdallaan
- Liikaa naurettavaa pyssyleikkiä
Anssi Järvinen
- 1.
-
Kakkaa linkin park jyrää
- 2.
-
Ice Cube on huippu! 50 cent on hyypiö!!
- 3.
-
g-unit on paljon tylsempi ilman young buckia…





Kommentit
Keskustelut
Facebook