Gwen Stefani: The Sweet Escape
14.12.2006
No Doubtin sooloileva Gwen Stefani ei ymmärrä pitää äitiyslomaa. Nainen pullautti Love. Angel. Music. Baby. -debyyttilevynsä kaksi vuotta sitten, ensimmäisen lapsensa viime toukokuussa ja toisen soololevynsä jo nyt, joten tahti on tiukka. The Sweet Escape ei silti kuulosta hätäiseltä väsäykselta, vaan ehdalta pop-levyltä, joka tarjoaa 50 minuuttia kelvollista viihdykettä.
Gwen Stefani nousi jo bändinsä kanssa sellaiseksi ikoniksi, että on periaatteessa sama mitä hän tekee, niin se myy. The Sweet Escape voisi olla mitä tahansa tuubaa, mutta on piristävä albumillinen paikoin mainiota musiikkia. The Sweet Escape voisi olla kunnianhimoisempi ja haastavampikin, mutta eihän kaikki voi aina olla jotain erikoisen ihmeellistä.
Gwen Stefanin soololevyt ovat tyylillisesti hyvin lähellä toisiaan. Kun vuonna 2004 julkaistulla Love. Angel. Music. Baby. –levyllä Stefani hätkähdytti sotkemalla poppiinsa mm. Viulunsoittaja katolla –musikaalista tuttua If I Were A Rich Man –sävelmää, niin nyt napataan mukaan yhtä epätodennäköisiä vaikutteita. Vai kuka olisi uskonut, että Alpeilta kantautuva jodlaus singahtaisi vielä joskus No Doubt –vokalistin myötä hittilistoille?
Jodlaaminen on hauska idea, toimii hienosti Wind It Up –raidassa ja onneksi se jää siihen. Melkein, sillä lopussa on vielä sama biisi on liveversiona ja kerran kiljaistaan matkan varrellakin pienet wind it upit.
Akonin avulla tehty nimibiisi Sweet Escape on sekin tarttuva ralli, joka 60-lukulaisen pop-soul –taustansa ja Akonin huudahtelujen avulla on varma singlevalinta ensi vuoden aikana. Akon on myös tuottajana noussut varteenotettavien tekijöiden joukkoon eikä laatu miehen omissa tai muille tekemissä raidoissa ole ollenkaan hassumpaa. Siinä on samaa tuoreutta kuin Stefaninkin tekemisissä.
Akonin lisäksi albumilla tuottajina ovat olleet The Neptunes, Nellee Hooper, Swizz Beatz sekä No Doubtin Tony Kanal eli laadukkaita valintoja kaikki. Onneksi tuottajilla on ollut sen verran tiukka itsekuri, että jokainen on pitänyt oman linjansa, joten levystä ei ole tullut tasapaksua pötköä. Heistä vain The Neptunesin tuotanto alkaa olla jo aikansa elänyttä eikä miehillä tunnu olevan pienintäkään halua tehtä jotain uutta tai kekseliästä ja harmittavasti juuri he ovat tehneet enemmän töitä tälle levylle kuin muut tuottajat.
Erityisen hienoiksi hetkiksi The Sweet Escapella nousevat Hooperin tuottamat biisit. Keane-mies Tim Rice-Oxleyn kanssa tehty Early Winter sekä Martin Goren ja Richard Hawleyn kitaroinneilla vahvistettu Wonderful Life ovat ehdottomasti albumin parhaat biisit. Nellee Hooperin tuotantojen myötä albumi sisältää kaksi aitoa helmeäkin.
Anssi Järvinen
Kommentit
Keskustelut
Facebook