Incognito - Sielunhoitoa April Jazzissa
28.4.2007
April Jazzissa Espoossa vieraillut brittisoulin suurnimi Incognito taituroi itsensä suomalaisyleisön sydämiin. Yllättävän rauhallista tunnelmaa ylläpitänyt 10-henkinen Incognito esitti kaikki suurimmat hittinsä, julisti rauhaa ja sai jakkupuvutkin svengaamaan tahtiinsa.
Espoossa jo 21. kerran järjestettävä April Jazz tarjoilee jälleen kattavan katsauksen hienoa rytmimusiikkia. Torstaina 26. huhtikuuta festivaalin toisena päivänä Espoon Tapiolan Kulttuuriaukiolle rakennetussa Outokumpu-teltassa yleisö sai hienoa sielunhoitoa, kun lavalle astelivat australialainen Michelle Nicolle Quartet sekä alunperin brittiläinen, mutta nyt multikansallinen Incognito.
Incognito vihdoin Suomessa
Kansaa tunnin verran lämmitellyt Michelle Nicolle Quartet soitti taitavan, mutta tavallisen setin. Nicollen esiintyminen sai vaimean vastaanoton kansalta, joka tuskin oli 2000-luvun alun yhtä ylistetyintä australialaislaulajaa koskaan kuullutkaan. Hienoääninen Nicolle oli liikkeellä pienen bändinsä kanssa, mutta onnistui olemaan juuri niin intiimi kuin levyilläänkin, joten häntä katsomaan tullut yleisö nautti taatusti kuulemastaan. Tosin suurin osa yleisöstä keskittyi Nicollen keikan ajan jutusteluun ja juomien nauttimiseen.
Illan ehdottomasti odotetumpi vierailija oli Incognito. 28 vuotta sitten perustettu brittisoulin suurnimi vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa ja oli suuri onni, että se tapahtui April Jazzissa. Yhtään suurempi tai pienempi tila olisi ollut väärä. Outokumpu-teltta toimi venuena jotakuinkin täydellisesti.
Juuri uuden Bees + Things + Flowers –albuminsa julkaissut yhtye ja sen keulamies Jean-Paul “Bluey” Maunick ovat toimineet sielun lähettiläinä siis jo pitkään, mutta edes 90-luvun suursuosion aikaan yhtye ei pitkille kiertueille lähtenyt. 10-hengen vahvuudellaan Incognito on kiertänyt vihdoin tämän kevään aikana muitakin maita, joissa heitä ei ole koskaan nähty ja Suomesta kombo jatkoikin matkaa mm. Viroon ja Latviaan.
Kiertueella sekä uudella albumilla Blueyn tukena ovat mm. loistavat vokalistit Imaani, Tony Momrelle sekä Joy Rose, basisti Francis Hylton ja kosketinsoittaja Matt Cooper. Valitettavasti niitä legendaarisimpia vokalisteja eli Jocelyn Brownia ja Carleen Anderssonia ei Espoossa kuultu, mutta livekokoonpanon laulajakolmikko suoriutui tehtävästään moitteetta. Erityisen hienosti Incognito-materiaali toimi Imaanin tulkitsemana.
Talkin’ Loud
Incogniton menestysvuodet alkoivat 90-luvun alussa, kun keksittiin Acid Jazz ja uusi brittisoul. Incognitosta tuli aikoinaan Talkin’ Loud –levy-yhtiön suursatsaus, kun he aloittivat yhteistyön 90-luvun alussa.
Talkin’ Loud –vuosilta ovat peräisin suurimmat Incognito-hitit, jotka kaikki kuultiin Espoossakin. Setti eteni seesteisesti leppoisan grooven tahdissa eli yleisö sai nauttia kevyestä soulista ja uudistetuista hiteistä. Where Do We Go From Here, Talkin’ Loud, Always There tai Still A Friend Of Mine kuulostavat yhä ajattomilta ja tuoreilta. Tietysti vokalistien vaihtuminen vuosien saatossa vaikuttaa moiseen.
Uusimmalla levyllään Incognito versioi omia klassikoitaan, mutta myös muiden tuotoksia. Näistä konsertissa kuultiin esimerkiksi Roy Ayersin Everybody Loves The Sunshine, joka toimii aina, mutta Incogniton versio on yksi parhaista.
Hiipivä rytmijuna
Incogniton konsertti vaikutti paikoin todella lattealta ja pehmeältä, mutta loppusuoralle varattu discovaihde sai kansan niin hyvin mukaansa, että Blueykin taisi yllättyä suomalaisyleisön heräämisestä todelliseen riemuun aivan keikan loppupuolella. Sehän on selvää, että suomalaista on melko turha yrittää laulattaa konserteissa ja vaikka sitäkin mies harjoitti epäilyttävin tuloksin, niin lopussa seisoi kiitos. Kun konsertin loppupuolella soitetut Nights Over Egypt, Don’t You Worry ‘Bout A Thing ja Givin It Up olivat ohi ja yhtye poistui lavalta, niin teltallinen business-väkeä ei aikonutkaan lopettaa juhlimista. Incognito sai kuin saikin jäyhän kansan haltioitumaan.
Pari kertaa keikan aikana Bluey innostui politikoimaan ja spiikkailemaan peace, love & unity –tyyppisiä sananparsia, jotka tietysti kuuluvat Incogniton linjaan, mutta kyllä sota, kurjat olot, rotuviha ja muut ikävyydet olivat varsin kaukaisia aiheita sille pikkudirikka-yleisölle, joka teltassa iltaansa vietti.
April Jazzin Outokumpu-teltta oli miljöönä yllättävän onnistunut. Ainoa heikkous koko paikassa oli ruokatarjoilu. Ei siinä mitään, että sitäkin on tarjolla, mutta kun koko teltta haisi tuhdisti makkaraperunoille ja savua oli hetkittäin enemmän kuin technobileissä, niin onhan se ärsyttävää.
April Jazzin perusongelma on se, että monelta helsinkiläiseltä festivaalin ohjelma näyttää menevän sivu suun. Syitä on monia eli espoolaisjuhlia ei ehditä noteerata oman kylän tarjonnan ollessa kohdallaan, mutta myös siksi, että April Jazz elää aivan kuin omissa maailmoissaan. Vaikka ohjelmisto on suurelta osin samaa, jota Helsingin muodikkaissa Flow- ja Funky Elephant –tapahtumissakin on tarjolla, niin April Jazz ei ole edes yrittänyt napata kuulijoita sieltä, missä heitä eniten olisi, vaan pitää itsensä high class –tapahtumana. Niinpä torstainakin yli puolet Outokumpu-teltan istumapaikoista oli katettu ja nimetty firmojen ihmisille, joita paikalla oli paljon buffetien ja viinien kimpussa. Onneksi antimet kirvoittivat kansan mukaan Incogniton hienoon suoritukseen.
Lue myös:
Festarieläin esittää: April Jazz 2007
Kaista tapasi Andy Beyn April Jazzissa
Anssi Järvinen
- 1.
-
Joo ihan hyvä juttu. Itseäni vaan ärsyttää juuri se, että parhaat istumapaikat on varattu firmoille teltassa, eikä tavallisille maksaville asiakkaille. Perusjannut saa istua reunoilla karsinassa, jonne ei saa viedä edes olutta. Pari vuotta sitten samaisessa teltassa pääesiintyjä joutui rauhoittelemaan yleisöä, että olkaa hiljaa olen pitämässä konserttia tässä, samalla kun firmojen pukupellet joivat ilmaista viinaa ja ahtoivat herkkupalleroita napoihinsa. Heille voisi laittaa konserttiteltan viereen toisen teltan, jossa esiintyy joku suomalainen humppapoppoo peruukit päässä ja lankkia naamassa, niin ajaisi saman asian. Kun on vieraillut ulkomaisilla jazzfestareilla, niin siellä oikeasti kunnioitetaan esiintyjää kuuntelemalla, eikä pitämällä sitä taustamusiikkina.On tämä suomen meininki kyllä aika takapajuista, ei voi mitään.
- 2.
-
Kai noi firmat kuitenkin rahoittaa tuotakin marginaalitapahtumaa niin, että tuollaisiakin artisteja saadaan maahan edes joskus. Kasariheviä kyllä riittää, mutta laatu tuntuu aina olevan hukassa. Itse kävin katsomassa Palmierin keikan ja tänä vuonna ei paljon muuta taida kaivatakaan.
Kommentit
Keskustelut
Facebook