Plaza

Dome

Independent Rock -kokoelma

14.5.2007

albumit, Kokoelmat, rock, levy-yhtiö, tavarat, orkesterit, Lapko, musiikki, festarit, Turku

Mestarisoundi Soundcheck 2007 osoitti meille, että suomalainen hiphop on hyvissä käsissä. Taidokasta tavaraa piisaa pinnan alla, vaikka kaikkia nimiä ei tapetille medioissa nostetakaan. Samanlainen on tilanne indiemusiikin parissa. ”Independent Rock” nimittäin esittelee laajan katraan melko tuntemattomia bändejä kelpo kokoelman muodossa.

Albumilta löytyy yhteensä 17 eri bändiä, joista tällä hetkellä tunnetuimpia lienevät Turku Romantic Movement, The Patsy Walkers, Kerho ja Kevin. Indietalli Fullsteamin tähtinimet, kuten Disco Ensemble ja Lapko, eivät siis ole mukana. ”Independent Rockin” bändit ovat valikoituneet albumille levy-yhtiön toimesta, joka ei ole kuitenkaan vaikuttanut biisien toteutukseen tai valintaan. ”Kentältä nämä bändit on löydetty. Osa netin kautta, mutta suurin osa keikkojen perusteella. Levy antaa aika vahvan kuvan rockklubien vakiobändeistä ja hienoja uusia nimiäkin löydettiin mukaan” on levy-yhtiö Bianca-Pop Musicin Ari Heinlahti todennut.

Kevin ja Ronnie Starr avaavat kokoelman hienosti, mutta Sara & Susiraja laulaa itsensä ”Veli Viileällä” metsään. Raita ei tosin lukeudu bändin parhaimmistoon, joten yhtyeen nimi kannattaa pitää mielessä jatkossakin. Soulstab nostaa tunnelman taas korkealle menevällä, mutta valitettavan helposti unohtuvalla ”The Uuh Aah Dialogillaan”. Samaan kastiin lukeutuu myös sitä seuraava TRM:n ”Napalm Nation”, joka on bändin uuden albumin ”Noise & Confusionin” heikoimpia heittoja. Parempaakin olisi siis löytynyt. Fillip kuulostaa Happoradion sivuprojektilta. Incredible Nothing ei sekään tarjoile mitään ikimuistoista ”This is echollaan”, vaikka raita ”ihan kiva” onkin.

Samalla kommentilla voisi itse asiassa kuitata myös koko ”Independent Rock” –kokoelman. Se on täynnä hyvää musiikkia, mutta erinomaiseksi albumiksi se ei kohoa. Monessa bändissä on selvästi potentiaalia, mutta vielä tämän näytön pohjalta on vaikea sanoa tuleeko yksikään orkestereista menestymään kunnolla. Onkin mielenkiintoista nähdä missä esim. Grand Revolt tai Ultranoir ovat viiden vuoden päästä. Veikkaanpa etteivät festareiden päälavoilla, mutta mistäs sen tietää.

kaista

 

Tatu Junni

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös